Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lopen seurakunta etsii ratkaisua korkeiden radonpitoisuuksien alentamiseksi

Erityisesti Lopen kirkon radonpitoisuus on huomattavan korkea. Lyhytaikainen vierailu tai osallistuminen tilaisuuksiin kirkossa tai kappelissa ei muodosta merkittävää altistusta radonille.

Rakennustelineitä Lopen kirkon ulkoseinillä.
Lopen kirkon kattoremontti valmistuu kesän aikana. Sen jälkeen alkaa radonin torjunta. Kuva: Ville Tiirikainen
  • Anne-Maria Niskanen

Lopen seurakunnan toimitiloissa ja työskentelytiloissa tehtiin viime talvena radontutkimukset. Tutkimuksissa havaittiin, että kirkossa ja kappelissa on radonpitoisuuksia, jotka ylittävät työpaikoilla sallitut viitearvot. Erityisesti kirkon radonpitoisuus on huomattavan korkea.

Seurakunta on saanut Säteilyturvakeskukselta kehotuksen pienentää työpaikan radonpitoisuutta radonkorjauksilla. Pitoisuuksia koetetaan pienentää radonkaivojen avulla.

– Kirkon pihalle rakennetaan kaksi radonkaivoa sitten, kun kirkon kattoremontti on saatu valmiiksi, kertoo Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen.

Jos kaivot eivät auta pitoisuuksien laskemisessa, niin sitten edessä on isompi operaatio.

– Kirkon lattia joudutaan avaamaan ja sitä kautta tekemään toimenpiteitä, jotta saadaan radonpitoisuudet alas. Mutta ensin kokeillaan radonkaivoja.

Radon on maaperässä erityisesti soraharjuilla yleinen kaasu, joka suurina pitoisuuksina rakennuksissa altistaa keuhkosyövälle. Lyhytaikainen vierailu tai osallistuminen tilaisuuksiin kirkossa tai kappelissa ei muodosta merkittävää altistusta radonille.

Kirkon kattoremontti etenee

Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen kertoo, että kattoremontti valmistuu kesän aikana. Alun perin remontin piti valmistua jo helmikuussa, mutta talvi toi mukanaan pientä viivettä.

– Rakennustellingit voivat olla vielä seinustalla, kun on kesän ensimmäisten vihkimisten aika, arvioi Hynynen.

Remontista huolimatta kirkko on käytössä normaalisti. Sen sijaan kirkkoon tulijat joutuvat käyttämään kiertotietä päästäkseen sisälle.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.