Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Aloite: Yyterin punainen mainospylväs "karmea näky", maalattava sinioranssiksi

Porin kaupunginvaltuutettu Ari Nordström (sd.) pitää Yyteriin johtavan tien varressa seisovan pylvään nykyistä punaista väriä tunnelman latistajana.

Porin Yyterin risteyksen Y-toteemin kruunaaminen.
Yyterin mainospylväs pystytettiin joulukuussa 2018. Kuva: Juuso Kuusisto / Yle
  • Antti Laakso

Porin Yyterin suuren mainospylvään väriin esitetään muutosta.

Valtatie kakkosen ja Yyteriin johtavan tien risteyksessä sijaitseva Y:n muotoinen tolppa on nykyisin punainen. Valtuutettu Ari Nordström (sd.) ehdottaa, että se maalattaisiin uudelleen sinioranssiksi.

– Karmea näky. Haalistuneen punainen, sinänsä komea merkki kruunuineen silmien edessä. Kuin punainen liikennevalo. Hyvä, ettei vie koko tunnelmaa, Nordström kirjoittaa valtuustoaloitteessaan.

Sininen ja oranssi sopivat Nordströmin mielestä paljon paremmin kuvaamaan Yyterin merta ja hiekkaa.

– Samoja värejä pitäisi toteuttaa myös rannan Yyteri-teksteissä. Värinumerot löytynevät jo käytössä olevista mainosmateriaaleista.

Yyterin risteyksen pylväästä puhuttiin alun perin toteemina. Joulukuussa 2018 pystytetyn lähes kuusimetrisen pylvään hinta oli kymmeniätuhansia euroja.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.