Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Qstock-viikonloppuna kulttuuria on myös Oulun Linnansaaressa – Oulu2026-puistossa pääsee maksutta katsomaan monenlaista esitystä

Puiston avajaisia vietettiin eilen torstaina ja se on avoinna lauantaihin saakka. Puisto on osa Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden teeman mukaista toimintaa.

Sisäänkäynti Oulu2026-puistoon.
Lauantai-iltaan saakka puistossa on tarjolla monenlaista kulttuuria, kuten musiikkia, erilaisia työpajoja, ja taideinstallaatioita. Kuva: Emilia Pakkala / Yle
  • Emilia Pakkala

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Qstockin läheisyyteen Linnansaareen on perustettu myös Oulu2026-puisto.

Puiston avajaisia vietettiin eilen torstaina. Lauantai-iltaan saakka puistossa on tarjolla monenlaista kulttuuria, kuten musiikkia, erilaisia työpajoja, ja taideinstallaatioita.

Tapahtuma on osa kulttuuripääkaupunkitoimintaa, sillä Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026.

Vaikka vieressä pauhaa Pohjois-Suomen suurin festivaali Qstock, Oulu2026 ohjelmatiimin tuottaja Heikki Myllylahti on toiveikas sen suhteen, että kävijää riittää myös puistoon.

– Meillä on festivaalien aikaan kello 14–22 tässä koko ajan jotain ohjelmasisältöä, toivoimme, että mahdollisimman moni pysähtyy. Tänne saavat tulla kaikki, festivaalilippua ei tarvitse.

Puistoon on vapaa pääsy.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.