Kuopiossa vietetään tänään Petosen uuden pelastusaseman avajaisia iltapäiväyhdestä iltapäiväkolmeen saakka. Asema otettiin käyttöön jo vuodenvaihteessa. Tänään ohjelmassa on kutsuvierastilaisuus, mutta ensi lauantaina Petosen pelastusasemalla on yleisölle avoimet ovet.
Kuopiossa on siirrytty kolmen pelastusaseman malliin. Kaksi muuta asemaa sijaitsevat Itkonniemellä ja Neulamäessä. Myös Itkonniemen pelastusasema on uusi.
Neulamäen pelastusaseman uusiminen on alkamassa, uusien tilojen on tarkoitus olla käytössä vuoden 2024 alussa.
Yleisö pääsee tutustumaan pelastusasemaan lauantaina
Pohjois-Savon pelastuslaitos pitää Petosen pelastusasemalla avoimet ovet yleisölle tulevana lauantaina aamukymmenen ja iltapäiväkahden välillä. Lauantaina yleisö pääsee tutustumaan Petosen uuden aseman toimitiloihin ja pelastuslaitoksen käytössä olevaan kalustoon sekä tapaamaan henkilökuntaa.