Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Venäjällä riehuneet maastopalot ovat heikentäneet ilmanlaatua Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeen ilmanlaatu on ollut viime aikoina pahimmillaan huonoa.

Palomies sammuttamassa paloa
Maastot ovat roihunneet Venäjällä aiemminkin kesäaikaan. Arkistokuva heinäkuulta 2021. Kuva: Venäjän hätätilaministeriö / AOP
  • Joni Hildén

Venäjällä riehuvat maastopalot ovat heikentäneet ilmanlaatua Päijät-Hämeessä. Pahimmillaan ilmanlaatu on ollut huonoa.

Vielä tiistaina 23. elokuuta aamupäivällä Heinolassa ilmanlaatu oli tyydyttävää. Samaan aikaan Lahdessa ilma oli jo hyvälaatuista. Etelä-Suomen rannikolla on ollut pienhiukkasia vielä tiistaina.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että tuulen suunnan muuttuessa ilmanlaatu on paranemaan päin, vaikka palot jatkuvat edelleen Moskovan ja Pietarin välillä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.