Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Raketit valaisevat Kainuun taivaan venetsialaisten kunniaksi – pelastuslaitokselle ei tarvitse tehdä lupailmoitusta

Lupa on voimassa venetsialaisten kunniaksi 27. elokuuta kello 18–24 välisen ajan, ja vain taajama-alueen ulkopuolella.

Kultainen ilotulitusräjähdys taivaalla.
Raketteja nähdään ainakin Kajaanissa ja Hyrynsalmella juhlittavissa venetsialaisissa. Kuva: Kristiina Lehto / Yle
  • Sanna Kähkönen

Kainuussa sallitaan huomenna lauantaina ilotulitus ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta. Lupa on voimassa venetsialaisten kunniaksi 27. elokuuta kello 18–24 välisenä aikana, ja vain taajama-alueen ulkopuolella.

Taajama-alueilla ei saa ampua raketteja ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta ja pelastusviranomaisen päätöstä.

Kainuun pelastuslaitoksen mukaan päätös ei koske lentokentästä johtuen Kajaanin kaupungin Paltaniemen ja Kirkkoahon kaupungin osan aluetta.

Venetsialaisia juhlitaan rakettien kera lauantaina muun muassa Kajaanissa Kalkkisillan satamassa ja Hyrynsalmella Vonkan leirintäalueella.

Venetsialaiset ovat veden, tulen ja valon juhla, joita on perinteisesti vietetty Suomen rannikkoalueilla. Oulujärvellä venetsialaiset on ollut veneilijöiden ja purjehtijoiden yhteinen perinne jo yli 10 vuoden ajan.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin 27. elokuuta kello 23:een asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.