Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jaalan ampumarata sai ympäristöluvan Kouvolassa – meluhaittaa pyritään vähentämään rajoituksilla

Lupahakemuksessa seurat esittivät meluntorjuntakeinoiksi muun muassa ampuma-aikojen rajoittamista ja äänenvaimentimien käyttöä.

Haulikko ja kasa hylsyjä ämpärissä ampumaradalla.
Ampumaradan meluongelmiin esitetään useita ratkaisuja. Kuvituskuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Heini Rautoma

Jaalan ampumarata on saanut Kouvolan kaupungilta ympäristöluvan.

Kouvolan teknisen lautakunnan lupajaosto hyväksyi tiistaina Kangasmäentiellä sijaitsevan ampumaradan toiminnalle ympäristöluvan.

Länsi-Jaalan Metsästäjien ja Jaalan metsästysseuran omistama rata on rakennettu jo 1980-luvun lopulla, mutta sille haetaan ympäristölupaa vasta nyt.

Meluongelma on ratkaistava

Kaupunki on saanut useita yhteydenottoja liittyen ampumaradan meluongelmiin. Viime vuonna melun ohjearvot ylittyivät ammunnan aikana lähiasutuksen kohdalla.

Lupahakemuksessa seurat esittivät meluntorjuntakeinoiksi muun muassa ampuma-aikojen rajoittamista ja äänenvaimentimien käyttöä.

Rataa saa käyttää huhtikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin asti neljänä päivänä viikossa: tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–21, sekä lauantaisin kello 9–17. Ajoista saa poiketa neljä kertaa vuodessa esimerkiksi kilpailujen vuoksi.

Laukausten vuosittainen määrä radalla rajoitetaan noin 90 000:een.

Radalle rakennetaan myös sivuvalli ampumaäänien vaientamiseksi. Ampumaradan sivu- ja taustavallirakenteisiin saa rakentaa vallin pilaantumattomia maa-aineksista ja pohjatuhkasta.

Ampumaradalla toiminta jatkuu kuten tähän astikin kunnes lupa on lainvoimainen.

Lue lisää:

Ampumaradoilla saattaa olla jo ruuhkaa – reserviläistoiminnan kasvu näkyy selvästi

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.