Tuuletuseteisen liukuovikaapiston ovet on liisteröity täyteen vanhojen aikakausilehtien sivuja. Eteisen oranssivalkoiset tapetit johdattavat syvemmälle värikkään kodin uumeniin. Vaaleanpunaisen sohvan nurkassa istuu Tiina Kärkäs-Sund.
– Tämä on mun lempipaikkani. Olohuoneen ikkunasta avautuu näkymä metsän taakse ja ääretön taivas. Tästä näkee kauas. Ihan super, nainen ynnää mielipaikan syitä.
Tiina Kärkäs-Sundin koti on kuin karkki. Kaikkialla on yksityiskohtia ja tuijotettavaa, kuten koriste-esineitä, kehystettyjä kortteja ja erivärisiä seinäpintoja – pienessä työhuoneessa jokaisella seinällä on erilainen kukkatapetti.
Kodin värikkyys ei ole vain silmien ilo, vaan se toimii myös inspiraationa. Kärkäs-Sund muun muassa piirtää ja suunnittelee kodintekstiilejä ja vaatteita työkseen.
Hänen "lapsensa" on tekstiiliyritys Virkkukoukkunen, jonka hän perusti 22-vuotiaana vanhempiensa eteiseen jo vuonna 1993.
– Pistin Ylä-Vuoksi-lehteen ilmoituksen uudesta kaupastani, ja toimittaja tuli tekemään jutun siitä, että Tiinan putiikki aukeaa eteisessä.
"Mie en oo mikään normipirkko"
Kärkäs-Sund nauraa, kun häneltä kysyy, miten hän on suunnitellut kotinsa sisustuksen. Ei sitä ole kuulemma suunniteltu. Tavarat ovat ajatuneet heille: osa on isovanhempien peruja tai sitten kirpputoreilta löydettyjä aarteita. Ainoa kaupasta ostettu huonekalu on vaaleanpunainen sohva.
Tiina Kärkäs-Sundin puheenparresta kuulee vahvan karjalaisen murteen. Evakkoveri virtaa suonissa, sillä hänen isänsä on syntyjään Viipurista. Imatralainen yrittäjä tunnetaankin värikkäistä tekstiileistään, joissa on omaleimaisia karjalaisia sutkauksia:
"Mie saatan lähtee Karjalast, mut Karjala ei lähe miust"
"Saatan vaikuttaa itsepäiseltä, mut oikeest oon vaa voimakastahtoine"
"Mie oon antiikkinen tyttö eli mummo, mummi, mummu, muori ja isoäiti"
– Nämä tekstit tulevat kavereiden suusta. Pitää olla korvat avoinna ja kuunnella, miten ihmiset juttelevat. Parhaimmat kirjoitan talteen.
Antennipipoista vaatemallistoihin
Yrityksensä alkuaikoina Kärkäs-Sund myi virkkaamiaan antennipipoja sekä piirtämiään ja maalaamiaan silkkihuiveja, solmioita, paitoja ja tyynynliinoja.
– Jotkut muistelevat vieläkin sitä, kuinka kävivät ostamassa eteisestä pipon, Kärkäs-Sund sanoo nauraen.
Virkkukoukkunen alkoi myöhemmin myydä myös kodintekstiilejä, kuten keittiöpyyhkeitä ja tiskirättejä. Nyt yritys on laajentunut vaatemallistoihin.
– Jos olisin jäänyt vaan virkkaamaan antennipipoja, yritys olisi jo loppunut. Uusia tuotteita miettiessäni pohdin, mikä minua itseäni kiinnostaa ja sitten ajattelen, kiinnostaisiko tämä asiakkaitakin.
Sen suuremmin uusia ideoitaan nainen ei pallottele kavereiden kanssa – hän panee suoraan toimeksi ja kokeilee.
Ensimmäinen identiteettikriisi tuli 9-vuotiaana
Kärkäs-Sund kuvailee itseään rohkeaksi. Yrityksen perustaminen ei enää aikuisena pelottanut, vaikka lapsena hän koki identiteettikriisin juuri työelämän vuoksi.
– Olin stressaantunut 9-vuotiaana siitä, että kuka minut ottaa töihin. Mietin silloin, että mitä minulla ja minun vahvuuksillani on tarjottavaa työnantajalle.
Pienenä koululaisena hän kuvitteli, että kaikki ajattelevat samoin ja stressaavat saman paineen alla. Myöhemmin paljastui, että näin ei ollutkaan.
– Melkoinen uraohjus pohtii 9-vuotiaana, millainen suunnitelma pitää tehdä, että pärjää.
Pienen koululaisen ajatukset lopulta johtivat siihen lopputulokseen, että hän päätti työllistää itse itsensä.
– Sitten ei tarvinnut enää ajatella, kuka minut huolii töihin. Voin itse keksiä mitä teen. Olen aina piirtänyt ja värkkäillyt kaikkea. Siitä tuli sitten minun työni.
Hanskat tiskiin vai ei?
Kärkäs-Sund rakastaa luovaa työtään.
– Luominen on mahtavaa. Se on kuitenkin paras palkinto, kun näkee, millaisia positiivisia reaktioita luomistyöni muissa herättää. On ihana nähdä, kuinka asiakkaat ilahtuvat nähdessään tuotteet.
Liki 30-vuotisen yrittäjätaipaleen aikana luovuttaminen on ollut muutaman kerran mielessä. Yksi isoista vastoinkäymisistä oli liiketilan tulipalo vuonna 1997.
Yrittäjä meinasi lyödä hanskat tiskiin myös silloin, kun uupumus kolkutteli ovella.
– Välillä olen meinannut lätsähtää työkuorman alle. Aiemmin tein pelkästään uniikkeja tekstiilejä eli piirsin käsin kaiken paitsi postikortit. Silloin tuli olo, että olen kuin lapsityöntekijä liukuhihnalla, joka tekee aamusta iltaan ja illasta aamuun töitä.
Stoppi tälle tuli eräänä päivänä, kun hän huomasi, ettei ollut käynyt ulkona kahteen viikkoon. Hän oli vain piirtänyt työpöytänsä ääressä.
– Koin, että minun oli pakko piirtää, kun tilauksia oli niin paljon. Ajattelin, ettei tässä ole mitään järkeä, etten nauti tästä enää yhtään.
Hän pääsi ahdingostaan muuttamalla toimintatapojaan: ei myyty enää uniikkituotteita jälleenmyyjille ja lopetettiin tilaustuotteiden teko yksittäisille asiakkaille. Hän teki itselleen säännöt, joita on noudattanut siitä lähtien. Muutoksista huolimatta yritys porskuttaa eteenpäin ja kasvaa.
– Noudatan omia sääntöjäni. Mulla on vähän silleen, että yhdet puheet niin kuin sökössä.
