Moni asiakaspalvelija teitittelee nykyään lähes jokaista ikään katsomatta. Ennen sai suuttua siitä, ettei kassa huomannut teititellä silloinkaan, kun siihen oli aihetta. Teitittelemällä osoitetaan kunnioitusta esimerkiksi vanhemmalle väelle. Nyt tuntuu siltä, että kurinpalautus on käynnistänyt teitittely-automaatin.
Vaikka tarkoitus on olla kohtelias, joskus tulee mieleen, ettei teitittelyä oikein taideta. Ollaan ylikohteliaita varmuuden vuoksi, vaikkei suomen kieli te-sanaa sentään joka tilanteessa ja ikäryhmässä vaadi. Ja jos kuuluu niihin, jotka teitittelevät vähemmän, prosessi ei aina suju. Sinä tai sä lipsahtaa sekaan, vaikka juuri muisti sanoa te.
Nuori voi sitä paitsi harmistua teitittelystä kuten tädittelystä tai tytöttelystäkin. Mutta voi sitä kiukustua sinuttelustakin.
Nuorena kesätöissä Saksassa kohdattu sinuttelu tuntui vallankäytön välineeltä. Esimiestä, työpaikan omistanutta kahvilayrittäjää piti teititellä, se oli selvä ja kuului kulttuuriin. Absolut.
Kulttuuriin kuului myös se, että aikuiseksi ehtinyttä nuorta naista sai sinutella kysymättä.
Vaikka saksaksi täysi-ikäinen neiti on puhuttelussa rouva, Frau, suomalaiskesätyöläistä oli lupa sinutella tuosta vaan kysymättä, vai kuinka Du, Laura. Vaikka kohtelu oli asiallista, osoitti Du paikan eikä jättänyt epäselväksi, kuka oli Sie, Herr yrittäjä.
Mutta kun puhutaan suomea, tekee mieli käyttää sinuttelua demokratian osoituksena. Meillä ei näytetä paikkaa liittämällä joka kirjeeseen titteli Frau Doktor se ja se. Ollaan mattivirtasia ja sinuja.
Herra ei ole sellainen herra, etteikö hänen kännykkäänsä voisi yleensä soittaa ilman sihteerin väliintuloa. Kaupunginjohtaja ja opiskelija istuvat teatterissa samalla rivillä. Siksi on ihan hyvä, että arvovaltaisellekin henkilölle voi sopivana hetkenä sanoa sinä – ilman, että lankeaa loukkaukseen.
Niin, ja voi suomeksi sinutellakin monella tavalla, kohteliaasti tai tylysti suomeksi. Tällä viikolla loppusuoralle päässeitä presidenttiehdokkaitakin jo sinuteltiin telkkarissa. Tasa-arvoa sekin.