Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Kikkailu pudotti Applen veroprosenttia

Apple maksoi viime tilikautensa tuloksesta veroja vain vajaat kaksi prosenttia. Yhtiö eliminoi veroja täysin laillisella verokikkailulla.

  • Teemu Toivola

Tietotekniikkayritys Apple maksoi viime tilikautensa tuloksesta veroja alle kaksi prosenttia. Yhtiön tilinpäätöstietojen mukaan se maksoi Yhdysvaltojen ulkopuolelle veroja vain noin 1,9 prosenttia tilikautensa tuloksesta.

Apple maksaa tuloveroja ulkomaille, mutta yhtiö eliminoi veroja erinäisillä tilinpäätössiirroilla ja rahojen kierrätyksellä. Yhtiö on käyttänyt kansainvälisessä verotuksessa tunnettua, niin sanottua Double Irish With a Dutch Sandwich -menetelmää.

Menetelmä tarkoittaa, että Apple on juoksuttanut tulonsa irlantilaisen tytäryhtiönsä läpi hollantilaisen tytäryhtiönsä kirjanpitoon. Hollannista varat ovat edelleen siirtyneet toiselle irlantilaiselle tytäryhtiölle ja edelleen veroparatiiseistaan tunnetulle Karibialle.

Menetelmä hyödyntää kansainvälisen verotuksen porsaanreikiä ja on täysin laillinen. Myös monet muut monikansalliset yhtiöt käyttävät vastaavia verojärjestelyjä.

Kuten muutkin yhtiöt, Apple on jättänyt ulkomailta saadut tulot ulkomaille. Tulojen kotiuttaminen Yhdysvaltoihin tarkoittaisi, että Yhdysvallat verottaisi tuloja. Yhdysvalloissa yritysveroprosentti 35.

Maailman arvokkaimpana pidetyn yhtiön syyskuussa päättyneen tilikauden tulos oli lähes 37 miljardia Yhdysvaltain dollaria, eli liki 29 miljardia euroa. Tästä summasta Apple maksoi veroja ulkomaille 713 miljoonaa dollaria, eli noin 555 miljoonaa euroa.