Filippiineillä supertaifuunin jälkeen puhjenneen ryöstelyn kerrotaan vaatineen ensimmäiset kuolonuhrit.
Elintarvikeviraston edustaja Rex Estoperez kertoo, että kahdeksan ihmistä murskautui kuoliaaksi Alangalangissa Leyten saarella, kun seinä romahti riisivarastossa, jonne he olivat tunkeutuneet yhdessä tuhansien muiden ihmisten kanssa.
Ryöstelijät veivät tiistaina mukanaan jopa 100 000 säkkiä riisiä, Estoperez sanoo.
Alangalang sijaitsee noin 17 kilometrin päässä Taclobanin kaupungista, joka kärsi valtavia tuhoja perjantaisessa supertaifuunissa. Taifuunin jälkeen ihmiset ovat murtautuneet tuhoalueilla asuntoihin, kauppoihin ja huoltoasemille viedäkseen ruokaa, vettä ja muita tavaroita. Vahvistamattomien tietojen mukaan ryöstelyyn osallistuisi myös aseistettuja jengejä.
Paikallisen televisioaseman mukaan turvallisuusjoukot ovat joutuneet laukaustenvaihtoon aseistettujen miesten kanssa Abucayn kylässä Leytessä kesken laajamittaisen kauppojen ja varastojen ryöstelyn. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa.
Viranomaiset ovat yrittäneet saada ryöstelyn loppumaan, mutta osaltaan se kertoo tarpeesta saada tuhoalueelle nopeasti ruokaa ja vettä.
- Ryöstely ei ole rikollisuutta. Se on itsesuojelua, sanoo Taclobanin kaupungin viranomainen Tecson John Lim.
Limin mukaan 220 000 asukkaan Taclobanista 90 prosenttia on tuhoutunut, mutta vain viidennes asukkaista saa apua.
Lentokenttien avaamisesta helpotusta avustajille
Viisi päivää taifuunin jälkeen monet tuhoalueiden asukkaat valittavat, etteivät ole saaneet lainkaan apua. Avun saamista perille on hidastanut se, että taifuuni katkoi liikenne- ja kommunikaatioyhteyksiä.
Ilmailuviranomaisten mukaan alueella on nyt avattu kaksi lentokenttää lisää, mikä helpottaa avustuslentojen vastaanottamista. Yhdysvaltain armeijan edustaja kertoo, että he aikovat asentaa Taclobanin kaupungin lentokentälle välineistöä, jonka avulla koneet voivat laskeutua myös yöllä.
220 000 asukkaan Taclobanista on tullut supertaifuunin jälkeisten avustusponnistelujen keskus. Kaupungin vaurioituneella lentokentällä on muun muassa tilapäisklinikoita. Erään lääkärin mukaan he saivat tiistaina ensi kertaa taifuunin jälkeen antibiootteja ja puudutusainetta.
- Tähän asti potilaiden on täytynyt kestää kipua, lääkäri Victoriano Sambale kertoo uutistoimisto AP:lle.
Useat maat ovat luvanneet lähettää Filippiineille apua. Yhdysvallat on lähettänyt matkaan kuusi sota-alustaan ja merijalkaväen joukkoja. Lisäksi useita kuljetuskoneita vie avustustarvikkeita hätäalueelle. Paluulastina ne kuljettavat alueelta evakuoitavia ihmisiä. Esimerkiksi Taclobanin lentokentällä tuhannet ihmiset odottavat lentoa pois.
Uhrimäärä kenties pelättyä pienempi?
Jopa 10 000 ihmisen on arveltu kuolleen supertaifuunissa, mutta Filippiinien presidentti Benigno Aguino pitää määrää yliarvioituna. Aguino arvioi tiistaina, että todellinen uhriluku on 2 000 - 2 500.
Virallinen taifuunin kuolonuhrien määrä nousi keskiviikkona 2 275:ään. Yli 3 600 on loukkaantunut ja 80 kateissa, sanoo katastrofien hoidosta vastaava neuvosto.
Jotkut avustustyöntekijät suhtautuvat epäillen Aguinon arvioon uhrimäärästä. He uskovat, että määrä on presidentin arviota suurempi, koska monille alueille ei ole vielä päästy.
Punaiselle ristille on ilmoitettu noin 22 000 kateissa olevasta ihmisestä. Järjestö kuitenkin huomauttaa, että osa kadonneista on saattanut sittemmin löytyä.