Leikkaukseen joutuvan painajainen: heräät nukutuksesta kesken operaation, mutta et pysty liikkumaan ja ilmoittamaan hereilläolosta lääkärille.
Se on mahdollista, mutta harvinaista.
– Se on mahdollista, mutta harvinaista. Se oli yleisempää vielä 1990-lluvulle saakka, mutta nukutusaineet -ja teknologia ovat menneet tästä selvästi eteenpäin, kertoo anestesiologian professori Arvi Yli-Hankala Tampereen yliopistosta.
Äänien kuuleminen yleisintä
Tutkimusten mukaan leikkauksen aikaisia eriasteisia aistumuksia raportoidaan enää alle promillessa kaikista operaatioista. Yleisimmin ne ovat kuuloaistimuksia, joiden liittymistä juuri leikkaushetkeeen on vaikea varmistaa, Yli-Hankala kertoo
- Kuuloaistumukset voivat olla peräisin myös heräämöstä, sillä uneliaat potilaat siirtyvät sitä kautta vuodeosastolle. Leikkauksen aikaiset aistimukset voivat toki olla mahdollisia.
Vielä 1980-luvulla hereilläoloriski oli tietyissä leikkaustyypeissä jopa yli 10 prosentin luokkaa. Tälläisiä leikkauksia olivat onnettomuuteen liittyvät kirurgiset operaatiot ja hätäkeisarinleikkaukset, joissa nukutus-, puudutus- ja lihasrelaksanttiaineiden määrää piti säästellä.
Mitä silloin (1980-luvulla) tapahtui on valitettavaa, mutta toimintamme on sittemmin kehittynyt.
Arvi Yli-Hankala
- Se mitä silloin tapahtui on valitettavaa, mutta toimintamme on sittemmin kehittynyt. Vuosituhannen vaihdetta voidaan pitää tässä käännekohtana.
Unen syvyyttä seurataan monitorilta
2000-luvun alussa Suomen leikkaussaleissa yleistyivät niin sanotut anestesian syvyysmittarit, joiden avulla pystytään seuraamaan leikattavan tajuttomuuden tasoa. Pohjois-Karjalan keskussairaalan anestesia- ja leikkaustoiminnan sekä tehohoidon klininikan ylilääkäri Mikko Pöyhönen kertoo, että laitteet muuttivat työtä helpommaksi.
- Monitorissa näkyy nykyisin potilaan unensyvyysindeksi ja siitä voidaan luotettavasti katsoa onko potilas nukuksissa vai ei.
Pöyhösen 38 vuoden uran varrelle ei ole sattunut kesken leikkauksen heränneitä potilaita, mutta tarinoita tapauksista hän on kuullut.
- Kyllä ne varmasti todellisia ovat. Anestesialääkärin tärkein tehtävä on pitää potilas hengissä ja se ajaa kaiken muun ohi. Esimerkiksi onnettomuuspotilailla riski aistia jotain on suurempi.
Suomessa laajalti käytössä olevaa anestesiamonitoriakin kehittämässä ollut Arvi Yli-Hankala kuitenkin painottaa, että nykyisin riski heräämiseen tai aistimiseen kesken nukutusleikkauksen on selvästi aikaisempaa pienempi.
– Ajatus on tietenkin vastenmielinen, mutta kannattaa muistaa, että suurimmassa vaarassa potilas on ajaessaan moottoritiellä sairaalaan.