Lapsikuolleisuuden puolittaminen Tansaniassa 155:stä 76:een lapseen tuhannesta, lähes kaikkien etiopialaislasten saaminen kouluun 20 vuodessa, puhtaan veden saaminen miljoonillle kansalaisille Vietnamissa ja Etiopiassa: siinä muutama esimerkki Suomen kehitysyhteistyön onnistumisista.
– On monta tulosta, josta Suomi voi olla ylpeä, kuten dramaattinen lapsikuolleisuuden lasku ja koulutus. Suomen kehitysyhteistyö on osaltaan vähentänyt köyhyyttä, kertoo selvityksen laatija, kehitysekonomisti ja Maailmanpankin entinen johtaja Ritva Reinikka.
Ulkoasiainvaliokunnan toimeksiannosta tehty selvitys kehitysyhteistyön vaikuttavuudesta antaa kehitystyöstä ruusuja ja risuja, mutta paljastaa myös, että suomalaisten käsitys kehitysmaiden tilanteesta on hatara. Toisin kuin 80 prosenttia suomalaista luulee, äärimmäinen köyhyys maailmassa on puolittunut nopeasti.
Vuonna 2001 maailman maista alimpaan tulotasoon kuului 65, nyt enää 34 maata. Afrikan maiden talous porskuttaa, ja kasvu on ollut 20 vuodessa keskimäärin viisi prosenttia.
Reinikan mukaan talouskasvua parempi kehitysyhteistyön tulosten mittari on kuitenkin inhimillinen kehitys eli ihmisen elinolojen paraneminen, kuten puhtaan veden saanti.
– Etiopiassa saavutettiin äskeittäin vesihuollon vuosituhattavoitteet puhtaasta juomavedestä. Laskujemme perusteella lähes kymmenesosa tästä tavoitteesta on Suomen pitkäaikaisen kehitysavun ansiota, Reinikka toteaa.
Hankkeita on liikaa
Kansainvälisessä vertailussa Suomi on hyvää keskitasoa. Suomen avun tehoa syö hajaantuminen liian moneen projektiin ja maahan. Risuja sai myös riittämätön tulosohjaus ja se, että hallintokulut ovat verrokkimaiden keskiarvoa korkeammat.
– Pienen toimijan, kuten Suomi, kannattaa keskittyä eikä olla kaikkialla. Kansalaisjärjestöjen tuki on levittäytynyt hyvin laajalle, on 1 200 projektia, yli 500 järjestöä, 103 maata. Se lisää myös vastaanottajamaiden hallinnoinnin taakkaa, Reinikka kuvailee.
Suomen tukilistalla on liikaa monenkeskistä eli esimerkiksi YK:n ja Maailmanpankin kanssa yhdessä tehtävää kehitysapua. Hauraita valtioita kannattaa Reinikan mukaan tukea vain muutamaa, koska työ niissä on rakenteiden romahtamisen takia kallista ja siksi tehotonta. Hauraita valtioita ovat muun muassa Afganistan, Etelä-Sudan ja Somalia.
– Hauraiden valtioiden tukeminen on todella tärkeää, mutta määrää voisi karsia. Niissä toimintakustannukset ovat korkeammat.
Pitkäaikainen kehitysyhteistyö tuttujen kumppanien kanssa saa raportissa kiitosta. Suomella on seitsemän kumppanimaata, Etiopia, Kenia, Mosambik, Tansania, Nepal, Sambia ja Vietnam. Niistä kaksi viimeksi mainittua on kivunnut keskituloisten maiden joukkoon.
– En karsisi kahdenvälisistä päävastaanottajamaista, päinvastoin, niissä on saatu hyviä tuloksia. Yksityiseltä sektorilta myös rahoituslaitos Finnfund näyttää tosi hyvältä, Reinikka toteaa.
Rajut leikkaukset
Ulkoasiainvaliokunnan tilaama arvio julkistetaan samaan aikaan, kun 785 miljoonan euron kehitysyhteistyömäärärahoihin kohdistuvat 300 miljoonan euron leikkaukset. Kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestöjen mukaan kansalaisjärjestöille väläytellyt 30–40 prosentin leikkaukset romahduttavat suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kyvyn tehdä kehitystyötä.
Kehitysyhteistyö on ollut kritiikin kohteena, ja on väitetty, että se passivoisi ja siitä olisi näin avunsaajamaille haittaa. Tämä ei Reinikan mukaan pidä paikkaansa.
– Empiirisen tutkimuksen perusteella väite ei pidä paikkaansa. Apu voisi olla tehokkaampaakin, mutta haittaa siitä ei ole, Reinikka summaa.