Presidenttiä teititellään. Siinä on ehkäpä ainoa selkeä ja yhteinen sääntö teitittelyyn. Historiallisessa tarkastelussa teitittely on muuttunut yhä harvinaisemmaksi tavaksi. Emme kuitenkaan elä sinuttelun huippuvuosia.
– Jos vertaamme 1950–60-lukuihin, niin teitittely on vähentynyt huomattavasti. Jos taas otamme vertailukohdaksi sinuttelun huippuvuodet, niin teitittely on tehnyt joillekin elämän osa-alueille paluuta. Kehitystä on monenlaista, dosentti Hanna Lappalainen toteaa.
Jos vertaamme 1950–60-lukuihin, niin teitittely on vähentynyt huomattavasti.
Hanna Lappalainen
Lappalainen on keskustellut teitittelystä eri-ikäisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi yliopisto-opiskelijat joutuvat miettimään teitittelykäytäntöjä tehdessään opiskelujen ohella erilaisia asiakaspalvelutöitä.
Asiakaspalvelutöissä nuoria aikuisia ohjeistetaan edelleen teitittelemään vanhempia ihmisiä. Joissakin tilanteissa työnantaja on neuvonut teitittelemään kaikkia asiakkaita.
Hyvä yritys kelpaa usein
– Ihmisillä on hyvin monenlaisia ajatuksia tästä, enkä halua toimia kielipoliisina. Asiakaspalvelutyössä on varminta aloittaa teitittelyllä, jos kyseessä on hyvin vanha ihminen. Siitä voi sitten tilanteen edetessä katsoa, mikä on sopivaa.
Nuoret ovat vain harvoin joutuneet opettelemaan perinteisiä teitittelysääntöjä. He saattavat siksi teititellä oikeassa paikassa ja tilanteessa – väärällä tavalla. Dosentti Hanna Lappalainen nostaa esimerkiksi teitittelyn verbinmuodon. Oikeaoppisesti sen pitää olla yksikössä, ei monikossa.
– Oikea tapa on kysyä, oletteko ollut. On väärin kysyä, oletteko olleet. Väärät muodot kertovat lähinnä tottumattomuudesta. Teitittely ei ole nuorilla samalla tavalla verissä kuin vanhemmilla sukupolvilla.
Lappalainen kunnioittaa väärästä muodosta huolimatta hyvää yritystä. Aina ei tarvitse osua.