Suomi on ollut jälleen EU:n mallimaa: kilpailutussääntöjä on noudatettu tarkasti ja lastensuojelun laitospaikkoja on yksityistetty ennätyksellisen rivakasti. Hinta on noussut laadun ohi – ja se on ongelmallista silloin, kun tarjotaan pitkäaikaisia laitospaikkoja. Sote-Suomeen siirtyminen nostaa pelkoja koulukotien henkilökunnassa, sillä se voi puolestaan merkitä laitospaikkojen hajauttamista.
Näitä kysymyksiä käsitellään Nuorisotutkimusverkoston tekemässä tuoreessa tutkimuksessa. Tutkija Elina Pekkarisen tekemässä selvityksessä ”Koulukoti muutoksessa” tuodaan esiin huolia ja annetaan suosituksia, joilla koulukotien toimintaedellytykset tulevaisuudessakin turvattaisiin.
Vaarana poteroituminen
”Valtakunnallisella tasolla itsellä on sellainen pelko, että kun näitä uudistuksia tehdään, niin taas meidät hajautetaan. Nyt ajatellaan, että on maakunnalliset keskukset ja sitten etelän suurkaupungit, jotka muodostaisivat oman piirin. Mitenhän me tähän asetumme”, aprikoi muuan tutkimukseen haastateltu koulukodin työntekijä.
– Pahimmillaan palvelut jakautuisivat soten 18 maakuntakeskuksen kesken niin, että ne eristäytyisivät omiksi saarekkeikseen. Siitä syntyisi omia ongelmia enemmän kuin synergiaetuja, Pekkarinen jakaa huolen.
– Vaativien palvelujen tulisi jakautua viidelle alueelle yliopistosairaaloiden mukaisesti ja verkostoitua keskenään, Pekkarinen suosittelee.
Koulukodeilla on Suomessa yli satavuotinen historia, osin hyvin ongelmallinenkin. Nykyään toiminnassa on seitsemän koulukotia, joista kaksi on yksityisiä. Nuoria niissä on noin 250.
Kilpailutus hankalaa
– Koulukodeille olisi varattava riittävästi resursseja. Olisi tunnustettava niiden asema vaativana sijoituspaikkana, jonne ei voi sijoittaa ihan ketä vain, Pekkarinen sanoo.
Yksi syy resurssiongelmaan on kilpailutus. Se nousi esiin Pekkarisen tutkimukseen tekemissä haastatteluissa.
”Rahoituksen osalta kaikissa haastatteluissa nostettiin esiin markkina-asemaan ja kilpailutukseen liittyvät ongelmat. Lastensuojelun laitospalveluiden yksityistäminen on tapahtunut Suomessa ennätyksellisen nopeasti. EU:n kilpailutussääntöjä on noudatettu tarkasti, ja kilpailutuksen piiriin ovat tulleet myös palvelut, joissa kilpailuttajana toimii loppukäyttäjän sijaan palvelun maksaja. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa laatua merkittävämmäksi kriteeriksi nousee palvelun hinta. Suomessa kilpailutus on muodostunut ongelmaksi etenkin niissä sosiaalihuollon palveluissa, joissa tarjotaan pitkäaikaista laitosasumista”, tutkimuksessa todetaan.
Lisää seurantaa
Tutkimus esittää seurannan ja valvonnan kehittämistä.
”On tärkeää muistuttaa, että koulukodeissa annettava hoito sisältää niin paljon julkisen vallankäytön ja ihmisten itsemääräämisoikeuden rajoittamisen elementtejä, että sen tulisi olla pääsääntöisesti julkisesti järjestettyä ja tuotettua toimintaa. Tällaisen palvelun järjestämisessä ja tuottamisessa laadun tulee aina kulkea talouden edellä ja toiminnan tulee perustua vahvaan kehittämiseen, osaamisen ylläpitämiseen sekä korkeaan etiikkaan ja sen toteutumisen tarkkaan valvontaan”, Pekkarinen kirjoittaa.
Tutkimuksessa kuvaillaan useita ongelmia, joiden kanssa moderni koulukotilaitos painii.
”Koulukotien asema vaativien palveluiden ketjussa on muodostunut viimesijaiseksi toimijaksi, jonka palveluihin turvaudutaan vasta, kun kaikki muut keinot on kokeiltu ja tehottomiksi todettu. Koulukotien työntekijät taas kokevat koulukotihoidon tulevan lapsen kannalta liian myöhään – ja vieläpä 'pompottelun' kautta.”
Myös nuorten ongelmat ovat muuttuneet.
”Viime vuosina pinnalle ovat aiempaa vahvemmin nousseet nuorten psyykkisen tuen tarve, kovien huumeiden käyttö lieveilmiöineen sekä monikulttuurisuuden kysymykset. Samalla koulukoteja on vähennetty, sijoituksen vaihe on siirtynyt myöhemmäksi ja sijoitusten kesto on osassa koulukoteja lyhentynyt.”
Pekkarinen kirjoittaa, että huostaan otettujen 16–17-vuotiaiden nuorten määrä on vain jatkanut kasvuaan. Ilmiötä on selitetty muun muassa peruspalveluiden rapautumisella, psykososiaalisten palveluiden hajaannuksella, eriarvoisuuden kasvulla, lapsiperheiden pahoinvoinnilla, nuorten psyykkisten ongelmien lisääntymisellä, päihteiden käytöllä sekä lainsäädännön ja tilastoinnin muutoksilla.
Kukaan muukaan ei huolehdi
Pekkarisen mukaan näistä nuorista, joista muut eivät suostu enää huolehtimaan, on myös pidettävä hyvää huolta, jos haluamme kutsua yhteiskuntaamme hyvinvointiyhteiskunnaksi. Hoitamatta jättäminen aiheuttaisi inhimillisiä tragedioita ja mittavia yhteiskunnallisia kustannuksia.
– Eiväthän nuoret tarpeineen minnekään poistu! Pekkarinen sanoo.