Mikkelin kaupunginhallitus keskusteli maanantaina Etelä-Savon Energian (ESE) vähemmistöomistuksen myynnistä ja kaupungin energiaomistuksista.
Kaupunginhallitus muutti alkuperäistä esitystään, ja päätti pyytää kaupunginjohtaja Timo Halosen selvittämään Etelä-Savon Energian kanssa kaikkia yhtiön omistuksiin ja tuloutukseen liittyviä vaihtoehtoja, joilla voidaan päästä kaupungin tavoitteisiin. Mikkeli tavoittelee energiaomaisuusjärjestelyiltään riittävää kassavaikutusta ja kumulatiivisen alijäämän kattamista.
Halosen on tehtävä selvitys tällä viikolla. Kaupunginvaltuuston energiaomistuksista päättävä kokous on ensi maanantaina.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se ohjeistaisi kaupunginjohtajaa jatkamaan keskusteluita myös Suur-Savon Sähkön muiden omistajakuntien kanssa yhtiön omistajayhteistyön kehittämiseksi.
Kaupunginhallitus pyytää kaupunginvaltuustolta valtuutusta käynnistää ESEn vähemmistöosuuden myynnin valmistelun, mikäli Halosen selvityksessä ei löydy muita ratkaisuja.
Mahdollisessa myynnissä tavoitellaan strategista kumppanuutta.
Asiaa käsiteltäessä Tanja Hartonen (ps.) esitti Satu Taavitsaisen (sd.) kannattamana kolme ääntä saaneen vastaehdotuksen, jonka mukaan olisi selvitettävä alijäämän kattavan ESEn tuloutuksen mahdollisuus. Vastaesityksessä ehdotettiin myös, ettei ESEn vähemmistöosuuden myyntiä otettaisi tarkasteluun eikä Suur-Savon Sähkön omistajakeskusteluja jatkettaisi ennen ESEn tuloutuksen alijäämän selvittämistä.
Vastaehdotus hävisi äänestyksessä, ja muutettu pohjaesitys tuli kaupunginhallituksen päätökseksi.
Päättäjät etsivät tällä hetkellä energiaomistuksista keinoja korjata kaupungin heikkoa taloustilannetta. Konsulttitoimisto KPMG on arvioinut, että kaupunki saisi 122–142 miljoonaa euroa myymällä 40 prosenttia ESEn osakkeista.
Mikkelin kaupungin energiatyöryhmä esittää Etelä-Savon Energian vähemmistöosuuden myyntiä
Tilapäinen valiokunta pohtimaan luottamusta
Mikkelin kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle tilapäisen valiokunnan asettamisesta kaupunginhallituksen puheenjohtajiston sekä konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtajiston luottamuksen selvittämiseksi.
Seitsemän valtuustoryhmän puheenjohtajat ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto haluavat tutkia kaupunginvaltuutettu Satu Taavitsaisen luottamuksen. Lopullisen päätöksen valiokunnan perustamisesta tekee kaupunginvaltuusto.
Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan valiokuntaan tulisi 5–7 kaupunginvaltuuston valitsemaa jäsentä, jotka tekevät annetussa määräajassa selvityksen puheenjohtajistojen luottamuksesta ja mahdollisen luottamuksen menetyksen perusteista.
Kaupunginhallitus merkitsi kokouksessa tietoonsa Satu Taavitsaisen ilmoituksen, että hän eroaa sosiaalidemokraattisesta valtuustoryhmästä. Hän toimi myös valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Katuvaloja halutaan vaihtaa nopeasti
Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan myös katuvalojen vaihtoa reaktiona sähkön kovaan hinnannousuun ja energiansäästötalkoisiin.
Mikkelissä vaihdetaan noin tuhat valaisinta, mikäli kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle 300 000 euron lisämäärärahan.
Kaupungin selvityksen mukaan ensi talvena saavutetaan huomattava energisäästö, mikäli valaisinten hankintaa ja vaihtoa pystytään nopeuttamaan vielä kuluvan vuoden aikana. Suunnitelmana on hankkia 125–250 watin elohopea- ja suurpainenatriumvalaisimia.
Mikkelin kaupungin 13 000 valaisinpisteestä 2450 kappaletta on vielä EU-asetusten mukaan poistumassa olevia elohopealamppuja, joiden energiakulutus on merkittävä.