Halu auttaa ihmisiä. Siinä syy, miksi Laura Harakka peruskoulun jälkeen lähti opiskelemaan lähihoitajaksi. Vielä yhdeksän vuotta sitten hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, mitä tulisi kohtaamaan työharjoittelussa kotihoidossa.
Jo ensimmäisinä viikkoina alan raadollisuus tuli esiin.
– Se oli jopa pelottavaakin olla siellä niin lähellä tuntematonta ihmistä. Ikinä ei tiennyt, mitä sieltä tulee vastaan, että onko se hymy vai paistinpannu.
Juuri paistinpannu on jäänyt nuoren naisen mieleen. Kun hän oli nuorena työharjoittelussa menossa asiakkaan kotiin, ovella vastassa oli vanhus sekavassa tilassa paistinpannun kanssa.
– Hän ei tiennyt, kuka sieltä tulee, vaikka koputimme oveen ja sanoimme työkaverin kanssa, että ”kotihoidosta täällä terve. Hoitaja täällä.” Siinä sai just ja just laitettua oven kiinni ennen kuin tuli paistinpannusta. Se on jäänyt elävästi mieleeni.
Harakka kertoo, että pahimmillaan henkinen tai fyysinen väkivalta oli työharjoittelussa ja opintojen ohella tehdyssä työssä päivittäistä.
– Väkivaltaakin voi olla niin monenlaista. Se voi olla haukkumista, mutta minua on lyöty, purtu, potkittu. On tosi pelottavaa jos ei turvallisuudesta voi olla varma. Onneksi on ihania työkavereita, mutta aina ei heitäkään ole mukana työssä.
Harakka koki väkivaltaa useammassa kuin yhdessä paikassa. Myös tehdessään keikkatyötä opiskelujen ohessa ja opintojen jälkeen työelämässä.
– Minua on myös kourittu. Se oli varsinkin nuorena todella hämmentävää.
Harakka haluaa muistuttaa, ettei hän syytä kokemuksistaan asiakkaita.
– Usein siellä on esimerkiksi muistisairaus taustalla. Se ei ole tahallista toisen satuttamista, vaan se voi olla pelkoa, lääkityksen tai sairauden aiheuttamaa sekavuustilaa.
Harjoittelussa mukana asiakaskäynneillä oli onneksi turvana ohjaaja.
– Kun olet yksin, niin silloin väkivallan uhkakin kasvaa.
Harakka pitää hyvänä asiana sitä, että pystyi purkamaan rankkoja tilanteita ohjaajien ja esihenkilön kanssa. Myös koulussa siihen oli mahdollisuus. Hän ei kuitenkaan tuolloin kokenut olevansa kypsä hakemaan apua.
Harakka sanoo, että opinnoissa käytiin paljon läpi riskitilanteita. Tästä oli hyötyä työssä eteen tulleissa väkivaltatilanteissa.
– Näistä opeista on kiittäminen jokaista oppilaitosta, missä olen ollut.
Enemmistö alle 35-vuotiaista kokenut väkivaltaa
Ammattijärjestö Tehyn vuoden 2021 kyselyn mukaan alle 35-vuotiaista sote-alan ja kasvatusalan vastaajista väkivaltaa tai sen uhkaa oli työssään kokenut 84 prosenttia.
Työterveyslaitoksen viime vuoden seurantatutkimuksessa jo yli puolet lähihoitajista ilmoitti joutuneensa työssään fyysisen väkivallan uhriksi.
Opiskelijan turvallisuus on lähihoitajan opinnoissa keskeinen osa opetussisältöä. Näin kertoo Savon ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikkö Elina Korhonen.
– Opiskelijat oppivat validaatiomenetelmän avulla muistisairaan kunnioittavaa kohtaamista. Menetelmän avulla tunnistetaan asiakkaan tunnetila ja todellisuus ja pystytään kohtaamaan asiakas arvostavasti, ettei tilanne päädy väkivaltaan.
Korhosen mukaan monesti on kyse vuorovaikutustilanteissa tapahtuneista väärinkäsityksistä.
Toki yllättäviäkin tilanteita voi Korhosen mukaan tulla työharjoittelussa eteen.
– Tärkein suojautumiskeino on valppaus kaikissa tilanteissa ja varautuminen myös yllättäviin tilanteisiin varmistamalla esimerkiksi poistumistiet. Jos tilanne alkaa vaikuttaa uhkaavalta, pitää peruuttaa, poistua tilanteesta ja hälyttää apua.
Korhosen oma tuntuma kymmenen vuoden ajalta on se, että opiskelijat eivät joudu väkivaltatilanteisiin läheskään joka harjoittelujaksolla. Enemmistö asiakaskohtaamisista on myönteisiä.
– Uskoisin silti, että opiskelija kohtaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa kuitenkin jossain vaiheessa. Se voi olla tyypillisesti nimittelyä, läpsimistä tai potkimista.
Korhonen muistuttaa, että opiskelija työskentelee työharjoitteluissa työpaikkaohjaajan kanssa ja opiskelijaa ei laiteta haasteellisten asiakkaiden kohtaamisiin.
Rankka työ ajoi uupumukseen 20-vuotiaana
Työharjoittelukokemukset jättivät Laura Harakkaan jälkensä.
Ensimmäisiä uupumuksen oireita alkoi tulla 20-vuotiaana. Työssä se näkyi niin, ettei hän pystynyt irrottautumaan työhön liittyvistä ajatuksista vapaa-ajalla. Oli unettomuutta. Tuli painajaisunia. Myös muistamisen kanssa oli haasteita.
– Olen siitä aika ylpeäkin, että jäin niin nopeasti sairauslomalle. Olisin riskeerannut potilasturvallisuuden, jos olisin siinä kunnossa jatkanut työskentelemistä.
Harakka uskoo, että syynä uupumukseen oli toisaalta henkisesti ja fyysisesti rankka lähihoitajan työ, mutta myös muut tekijät vaikuttivat taustalla. Keinoja käsitellä asioita ei niin nuorena vielä ollut.
– Olen todella herkkä, empaattinen ja tarkka siitä, mitä teen. Minulla on ollut erinäisiä kiputiloja lapsesta asti. Uupumus on ollut monen tekijän summa.
Harakka tunsi opiskelijana tarvetta olla aina saatavilla.
– Jos joku tarvitsi apua, niin ajattelin, että “minun täytyy.” Jos työpaikalla oli resurssipulaa, koin itsekin sen, miten karu työtahti voi olla.
Tilanteen käsittely on tärkeää
Savon ammattiopiston Elina Korhonen sanoo, että tilanteiden käsittely opiskelijoiden kanssa on tärkeää, ettei niistä jää pelkotiloja.
– Voi ottaa asian harjoittelupaikassa tai koulussa puheeksi ja mikä siihen tilanteeseen johti. Työpaikalla tehdään aina haittailmoitus.
Koulussa käydään myös esimerkiksi purkutilaisuus, jossa työharjoittelussa olleita tilanteita käydään läpi. Lisäksi on kuraattori, psykologi, terveydenhuolto ja oppilaitospastori.
Alaikäisiä koskee laki työntekijän suojelusta.
– Esimerkiksi vainajan kohtaamista ja väkivaltatilanteita työpaikkaohjaajan ja opettajan on käsiteltävä opiskelijan kanssa.
Toipuu vieläkin ja vaihtoi alaa
25-vuotiaan Laura Harakan uupumisesta on nyt muutamia vuosia, mutta toipuminen jatkuu.
Uupumiskokemuksen myötä mielessä kypsyi ajatus siitä, että hän haluaisi opiskella itselleen uuden ammatin.
Terveydenhoitajan opinnot Savonia-ammattikorkeakoulussa alkoivat tammikuussa 2020. Hänelle myönnettiin Kelalta ammatillista kuntoutusta.
Harakka on kantapään kautta oppinut keinoja, joilla hän pystyy tukemaan jaksamistaan. Hän jaksottaa omaa työtään, panostaa työvuorosuunnitteluun ja valitsee harjoittelupaikkoja sen mukaan, että pystyy pitämään elämässä hyvän rytmin.
– Jos jokin painaa minua, niin puhun asiasta joko ohjaajalle tai opettajalle harjoittelupaikassa. Meillä on koulussa psykologia ja kuraattoria. Ehkä sekin huojentaa mieltä, että ei tarvitse olla yksin. Puhumisen kulttuuri on lisääntynyt.
Harakka haluaa muistuttaa siitä, että työssä on myös ihania puolia.
– Ei pidä jäädä kiinni siihen negatiivisuuteen.
Ihanaa on esimerkiksi onnistunut kohtaaminen asiakkaan kanssa. Hän voi olla ainoa ihminen, jonka vanhus näkee koko päivänä.
– Väkivaltatilanteet ovat jättäneet minuun jonkinlaisen arven, mutta nykyään teen sen, mitä siinä tilanteessa pystyn, minulla on ne taidot, mitä tarvitsen ja teen mahdollisesta väkivaltatilanteesta ilmoituksen. Olen opetellut päästämään työstä irti.
Terveydenhoitajan opinnot ovat tuntuneet mielekkäiltä. Silti hoiva-alan tilanne mietityttää. Tänä syksynä sairaanhoitajaksi hakevien määrä romahti syksyn yhteishaussa. Ammattikorkeakouluista arvioidaan, että syynä on alan vetovoima eli työehdot.
Halu auttaa saa Harakan kuitenkin pysymään alalla.
– Kun uupumuksen myötä tein ammatinvalintatestejä, niin niistäkin tuli lähes kaikista tulokseksi tämä ala.
Lue myös:
Emeritaprofessori ihmettelee: hoitajapula yllätti hallituksen, vaikka siitä on varoiteltu 20 vuotta
Ikäihmiset kokevat hoitopalvelut luvattoman heikkolaatuisina