Keskosina eli alle 37-viikkoisina syntyneillä on täysiaikaisina syntyneitä vähemmän riskikäyttäytymistä teini-iässä ja nuorina aikuisina, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimus.
Tulokset pohjautuvat Suomessa 1987–1990 syntyneiden kohortti-tutkimukseen, joka kattoi yhteensä yli 190 000 nuorta tai nuorta aikuista sekä heidän vanhempansa. Nuorista ja nuorista aikuisista hieman alle 8 500 oli syntynyt keskosena.
– Tutkimus alleviivaa sitä, että ennenaikaisuuden vaikutukset ulottuvat paljon pidemmälle kuin lapsuuden alkupuolelle. Keskosuuden vaikutukset eivät myöskään ole puhtaasti lääketieteellisiä, vaan ne voivat olla myös sosiaalisia, sanoo THL:n tutkija ja keskosiin liittyvää väitöskirjaa tekevä Suvi Alenius.
Mitä ennenaikaisemmin syntynyt, sitä pienempi riski
Tutkimuksessa riskikäyttäytymisen mahdollisiksi mittareiksi valittiin sukupuoliteitse tarttuvat klamydiainfektiot, teiniraskaudet, rikokset ja rikkomukset, negatiiviset luottotietomerkinnät sekä päihtymyksestä johtuvat sairaalahoitojaksot.
Noin joka kolmannella tutkimuksessa mukana olleella nuorella tai nuorella aikuisella oli ainakin yksi tällainen rekisterimerkintä.
Mitä ennenaikaisemmin lapsi oli syntynyt, sitä pienempi riski hänellä oli saada nuorena klamydia tai tulla teini-ikäisenä raskaaksi.
Klamydiainfektioon sairastumisen riski väheni 1,6 prosenttia aina raskaudenkeston vähennyttyä yhdellä raskausviikolla. Vastaavasti yhden raskausviikon vähennys vähensi teiniraskauden todennäköisyyttä nuorilla naisilla 3,3 prosenttia.
Lisäksi erittäin ennenaikaisina eli ennen 28 raskausviikkoa syntyneillä oli noin puolet pienempi todennäköisyys rikos- tai sakkorekisterimerkinnöille täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna. Muiden ennenaikaisesti syntyneiden kohdalla erot täysiaikaisina syntyneisiin nähden eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Päihtymisestä aiheutuneiden sairaalahoitojen yleisyydessä ei havaittu eroja eri raskausviikoilla syntyneiden välillä.
Sen sijaan hyvin ennenaikaisesti eli raskausviikoilla 28–31 syntyneillä oli hieman muita korkeampi riski saada negatiivinen luottotietomerkintä.
– Tätä emme oikein osaa selittää. Se voi liittyä siihen, että ennenaikaisesti syntyneillä on aiempien tutkimusten mukaan vähän enemmän taloudellisia haasteita, jos esimerkiksi toimeentulotuen saamista pidetään taloudellisten haasteiden mittarina, tutkija Suvi Alenius sanoo.
Taustalla ehkä sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteita
Erilaisilla taustatekijöillä, kuten lapsen kroonisilla sairauksilla, vanhempien iällä, sosioekonomisella asemalla tai vanhempien riskikäyttäytymisellä ei ollut vaikutusta tuloksiin.
– Tutkimuksen perusteella keskosuus vaikuttaisi olevan mahdollinen itsenäinen suojaava tekijä teini-iän ja varhaisaikuisuuden riskikäyttäytymiselle, Alenius toteaa.
Tutkimus ei kuitenkaan suoraan vastaa kysymykseen, miksi keskosilla vaikuttaa olevan vähemmän riskikäyttäytymistä. Suvi Alenius tekee asiasta vain valistuneita arvauksia aiempien tutkimusten perusteella.
– Erot voivat johtua esimerkiksi sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollisista haasteista, tai sen vähäisyydestä. Aiempien tutkimusten perusteella tiedämme, että ennenaikaisesti syntyneillä on vähemmän sosiaalisia kontakteja. Ennenaikaisesti syntyneet myös muuttavat myöhemmin omilleen lapsuuden kodista ja heidän vanhempansa ovat suojelevampia kuin täysiaikaisena syntyneiden vanhemmat. Mutta mikä on minkäkin asian osuus ja missä määrin, sitä ei pysty selvittämään ainakaan rekisteritutkimuksen keinoin.
Siksi Alenius ei myöskään lähde arvottamaan sitä, onko tulos hyvä vai huono uutinen keskosena syntyneille ja heidän vanhemmilleen.
– Tutkimustulosta voi pitää sikäli huojentavana, että keskosilla vaikuttaa olevan keskimääräistä vähemmän riskikäyttäytymistä. Toisaalta jos eroa muihin selittää juuri haasteet sosiaalisissa suhteissa, silloin tutkimustulos olisi merkki yhdestä lisähaasteesta, Alenius pohtii.