Liperin keskeiselle paikalle Kirkkolahden rannalle ryhdytään muutaman viikon sisällä rakentamaan palvelurakennusta johon tulee mm. julkinen sauna kuntalaisten käyttöön.
Samalla se käynnistää Kirkkolahden laajemman kehittämisen, josta on ollut toiveita jo vuosikymmenen ajan.
– Ensisijaisesti lähdetään tekemään palvelurakennusta joka tuottaa satamapalveluja. Rakentaminen käynnistyy ihan tässä muutaman viikon aikana ja sen pitäisi olla valmis keskikesällä, kesä-heinäkuun vaihteessa, arvioi Liperin elinkeinojohtaja Mika Hyttinen.
Noin 90 neliön rakennukseen tulee sauna, satamapalveluja ja pyykinpesutilat, joita etenkin mökkiläiset ovat toivoneet. Rakennukseen tulee myös pieni vuokrattava tila, jota voivat käyttää esimerkiksi kalastuskilpailujen järjestäjät.
Mika Hyttinen uskoo yhteensä puolella miljoonalla eurolla saatavan Kirkkolahden alueelle vetovoimaa myös matkailualueena. Puolet rahoituksesta tulee hankkeen kautta, puolet on kunnan omaan investointirahaa.
Matkailu on Kirkkolahden kehittämisessä toinen painotettava, kuntalaisten palvelujen kohentamisen ohella.
– Kirkkolahden alue on yksi Liperin matkailuvalteista.
Polttoainejakelun järjestäminenkin on satamaan edelleen toiveissa. Kilpailutus ei siihen pystynyt tuomaan taloudellista ratkaisua. Veneilijöiden palvelut paranevat joka tapauksessa, kun laiturirakenteita kunnostetaan.