Säveltäjä, taiteen akateemikko Kaija Saariaho (o. s. Laakkonen) on kuollut. Hän oli 70-vuotias. Asiasta kertoo hänen perheensä sosiaalisessa mediassa.
Omaiset kertovat Saariahon kuolleen perjantaina aamulla kotonaan Pariisissa. Perhe kertoo Facebookissa julkaisemassaan tiedotteessa Saariahon sairastaneen aggressiivista aivosyöpää.
Saariaho piti sairautensa yksityisenä asiana. Perhe kuvailee tiedotteessa Saariahon eläneen täyden elämän, ja olleensa sairastaessaan ystäviensä ympäröimänä.
Saariaho sai elämänsä aikana lukuisia tunnustuksia ja palkintoja, mutta yksi merkittävimmistä tuli hänen kollegoiltaan. Muutama vuotta sitten 174 säveltäjää listasi BBC:n pyynnöstä viisi kaikkien aikojen merkittävintä säveltäjää. Saariaho ylsi yhteistuloksissa sijalle 17, kun listan kärjessä on Johann Sebastian Bach ja sijalla 12 Jean Sibelius.
Jos Saariahoa vielä 1980-luvulla tituleerattiin naissäveltäjäksi, joka oli itsekriittinen ja ujo, hän oli seuraavan vuosituhannen alussa kaikkien tuntema, maailman merkittävimpiin lukeutuva säveltäjä ilman etuliitteitä.
Viimeisin hitti vuodelta 2021
Helsingissä syntynyt ja kasvanut, Pariisissa viime vuosikymmenet elänyt Saariaho pysytteli musiikkimaailman aallonharjalla loppuun saakka.
Kansainvälisen läpimurtonsa hän teki vuonna 2000 kantaesitetyllä L’Amour de loin -oopperalla (Kaukainen rakkaus), kun taas vuonna 2021 puheenaiheeksi Suomessa ja maailmalla nousi Ranskassa kantaesitetty, kirjailija Sofi Oksasen librettoon perustuva Innocence-ooppera.
Kuvitteellisen kouluampumisen seurauksista kertovan teoksen myötä The New York Times -lehti valitsi Saariahon vuoden 2021 parhaaksi säveltäjäksi.
Saariaho sävelsi yhteensä pitkälti yli sata teosta, muun muassa viisi oopperaa, kahdeksan konserttoa sekä lukuisia orkesteri- ja vokaaliteoksia.
Uran merkkipaaluja ovat jo mainittujen lisäksi muun muassa 1980-luvulla julkaistu kolmiosainen Jardin Secret, viulukonsertto (1997), vuonna 2006 ensi-iltansa saanut oratorio La Passion de Simone, sellisti Anssi Karttuselle omistettu sellokonsertto (2007) sekä Berliinin filharmonikkojen kantaesittämä orkesteriteos Laterna Magica (2009).
Saariahon viimeisimpiä teoksia ovat orkesteriteos Vista sekä kuorolle sävelletty Reconnaissance, joka sai Suomen kantaesityksensä Helsingin Juhlaviikoilla 2022.
Aivan viimeiseksi teokseksi jäi maaliskuun loppupuolella valmistunut trumpettikonsertto Hush, jonka Susanna Mälkin johtama RSO kantaesittää elokuussa.
Sointivärit ovat tunnistettavin osa Saariahon musiikkia
Saariaho sai kirjoittamansa sävelet kytemään jännitettä ja sävelistä muodostuneet harmoniat roihuamaan värejä. Hänen persoonallisessa sävelkielessään soivat yllättävät soitinyhdistelmät ja elektroakustiset ulottuvuudet – musiikin tunnistettavimpia piirteitä ovat hehkuvat sointivärit, eivät niinkään melodiat tai rytmit.
Värit, valot ja varjot olivat Saariaholle luonnollinen osa soivaa musiikkia, sillä hän oli synesteetikko. Pekka Hako siteeraa Saariahon elämäkerrassa Kristallista savuksi (2022) säveltäjän kirjoitusta vuodelta 1981:
Äänet ja tapahtumat, tuoksut, värit ja unet punoutuvat toisiinsa, aistimukset, jotka voimallaan keskeyttävät ajatuksen tai siihen törmätessään muuttavat sen radan; minun maailmani on ollut sellainen niin kauan kuin muistan. Jokaiseen ääneen on liittynyt oma tunnelmansa ja kuten myöhemmin huomasin, opittuani mielessäni erottamaan nämä kaksi asiaa, myös värin kaltainen elämys.
Kaija Saariaho
Kansainvälisessä lehdistössä Saariahon läpimurtoteosta L’Amour de loinia kuvailtiin runolliseksi mestariteokseksi ja säveltäjän musiikillista kieltä puhtaaksi ääneksi.
Erityisen vaikuttavana ja inspiroivana Saariaho piti ihmisääntä ja sen monimuotoisuutta. Esimerkiksi Émilie-ooppera (ke. 2010) antautui Karita Mattilan sopraanoäänen, lavakarisman ja läsnäolon varaan, kun taas vuonna 2016 ensi-iltansa saanut ooppera Only The Sound Remains esitteli taianomaisen äänenväriyhdistelmän kontratenoria, bassobaritonia ja kanteletta.
Suomalainen kansanmuusikko, entuudestaan suurelle yleisölle tuntematon Vilma Jää nousi kansainväliseksi ilmiöksi, kun hän lauloi Innocence-oopperassa roolinsa samoilla tekniikoilla, joita käytetään vienankarjalaisissa joiuissa ja karjankutsuhuudoissa. Jää oli Saariahon löytö Sibelius-Akatemiasta.
”Tunneäly tekee meistä ihmisiä”
Saariaho oli kulttuurin ja taiteen tukija ja puolestapuhuja, jolle tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi harvinaisen taiteen akateemikon arvonimen tämän vuoden maaliskuussa.
Kirjoittamassaan kiitospuheessa Saariaho kritisoi Suomen kulttuuria vähättelevää politiikkaa ja korosti jatkuvuuden merkitystä taiteissa.
– Nuoret kollegani, omistan tämän arvonimen teille ja jaan sen kanssanne. Sen aloittaman ketjun kautta – pysyn teidän seurassanne aina, Saariaho päätti puheensa, jonka luki seremoniassa hänen tyttärensä Aliisa Neige Barrière.
Saariaho ei terveyssyistä voinut enää itse saapua vastaanottamaan hänelle myönnettyä arvonimeä.
Vuonna 2017 Saariaho lahjoitti miljoona euroa Helsingin Musiikkitalon urkujen rakennusprojektille ja sai muun muassa Helsingin kaupungin, Yleisradion ja opetus- ja kulttuuriministeriön seuraamaan perässä. Urkujen on määrä valmistua vuonna 2024, säveltäjä ei ehtinyt kuulla niiden sointia.
Saariaho toivoi syksyllä 2022, että hänen 70-vuotisonnittelunsa osoitetaan Taideyliopiston tilille nuorten taiteilijoiden koulutuksen tukemiseen.
– Taide on tärkeimpiä ihmiskunnan kehittämiä asioita. Se on suoraan yhteydessä tunneälyymme, ja tunneäly tekee meistä ihmisiä, Saariaho totesi, kun hänet oli valittu musiikkimuseo Famen kunniagalleriaan toisena taidemusiikin säveltäjänä heti Sibeliuksen jälkeen.
Saariaho löysi musiikillisia polkuja teknologiasta
Säveltäjänopintonsa Saariaho aloitti Paavo Heinisen johdolla Sibelius-Akatemiassa vuonna 1976 – sitä ennen hän oli opiskellut graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa ja musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa.
Kotimaisia roolimalleja ei liiemmin ollut, sillä ainoa tunnustettu suomalainen naissäveltäjä Helvi Leiviskä kirjoitti kansallisromanttista musiikkia. Se ei Saariahoa kiinnostanut.
Sen sijaan Saariaho halusi löytää jotain uutta, kokeilla ja haastaa. Uusia musiikillisia polkuja säveltäjä löysi teknologiasta, jota hän hyödynsi lukuisissa teoksissa uransa aikana. Perustan kokeiluille hän rakensi opiskelemalla tietokonemusiikkia nykymusiikin tutkimuskeskuksessa IRCAMissa Pariisissa 1980-luvulla.
Sitä ennen Saariaho oli perustamassa modernille taidemusiikille tietä raivaavaa Korvat auki -yhdistystä. Muita perustajajäseniä ovat muun muassa kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja säveltäjä Magnus Lindberg. Korvat auki -yhdistys on edelleen voimissaan.
Saariaho raivasi tietä naisille miehiseen taidemusiikin maailmaan. Musiikillisia visioitaan hän vei eteenpäin opettamalla uusia sukupolvia. Saariaho on useiden suomalaisten säveltäjien tärkeimpiä esikuvia ja suunnannäyttäjiä.
Perhe oli osa Saariahon taiteilijayhteisöä
Sukunimensä Saariaho sai lyhyestä avioliitosta opiskelukaverinsa Markku Saariahon kanssa 1970-luvulla. Elämänkumppaninsa hän löysi seuraavalla vuosikymmenellä opintojensa parista Pariisissa. Saariaho avioitui IRCAMissa häntä opettaneen Jean-Baptiste Barrièren kanssa vuonna 1984.
Saariaho jakoi läheistensä kanssa rakkauden musiikkiin ja taiteisiin. Puoliso Jean-Baptiste ja lapset, ohjaaja-dramaturgi Aleksi Barrière ja viulisti-kapellimestari Aliisa Neige Barrière, olivat Saariaholle paitsi perhe myös taiteilijayhteisönä se kaikkein rakkain.
Areenan teemasivu Kaija Saariahosta
Kaija Saariaho Ylen Soivassa arkistossa
Elävä arkisto: Kaija Saariaho – outolintu, joka lensi Pariisiin
Kuusi kuvaa Kaija Saariahon elämästä
Kaija Saariahon Émilie – valon ja valistuksen nainen
Kaija Saariaho oli lokakuussa 2022 haastateltavana Kulttuuriykkösessä:
Jutussa on tarkennettu 2.6.2023 kello 21.00 virkettä Innocence-oopperassa käytetyistä laulutekniikoista.
Mitä sinä muistat Kaija Saariahon urasta? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 3.6. klo 23 saakka.