Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomen Etelä-Korean-suurlähettiläs Pekka Metso näki ihmismassat ennen onnettomuutta – ”Kuuden aikaan siellä oli jo pelottavan täyttä”

Yli 150 ihmistä tallautui kuoliaaksi Soulissa Itaewon kaupunginosassa halloween-juhlinnan yhteydessä. Suurlähettiläs Pekka Metson mukaan tragedia koskettaa korealaisia hyvin syvältä.

Ihmiset lohduttavat toisiaan onnettomuuden jälkeen.
Ihmiset lohduttavat toisiaan onnettomuuden jälkeen. Kuva: Anthony Wallace / AFP
  • Hanna Terävä

Suomen Etelä-Korean-suurlähettiläs Pekka Metso kertoo Ylelle ajaneensa lauantaina alkuillasta Itaewon kaupunginosan pääkadun läpi ja kauhistelleensa jo silloin väenpaljoutta.

– Sitä oikein itsekin kauhisteli, miten valtavat määrät ihmisiä oli jalkakäytävillä. Kuuden aikaan siellä oli jo pelottavan täyttä, Metso kertoo.

Myöhemmin samalla alueella yli 150 ihmistä tallautui kuoliaaksi halloween-juhlinnan yhteydessä syntyneessä väentungoksessa. Historiallinen suuronnettomuus on järkyttänyt koko maata.

– Tämä on suuri tragedia. Tämä koskettaa hyvin syvältä, koska uhrit olivat niin nuoria. Nuoret lähtivät juhlimaan halloweenia ja nyt se päättyi näin traagisesti, Metso sanoo.

Kuolleiden joukossa ei suomalaisia

Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol on ilmoittanut, että onnettomuuden syistä aloitetaan perusteellinen tutkinta. Suurlähettiläs Pekka Metso kertoo, että onnettomuuden syistä liikkuu erilaisia huhuja.

– Jotakin siellä on tapahtunut, joka on saanut nuoret liikkumaan samaan aikaan johonkin tiettyyn paikkaan. Halloweenin aikaan alueella liikkuu tunnettuja esiintyjiä ja laulajia, ja sosiaalisessa mediassa helposti lähtee asiasta tieto liikkeelle.

Kuolonuhreista 19 oli ulkomaalaisia. Suurlähetystön tämän hetkisten tietojen mukaan joukossa ei ole suomalaisia. Metson tietojen mukaan korealaisviranomaiset ovat tunnistaneet suurimman osan onnettomuuden uhreista.

Metson mukaan Soulissa asuu paljon suomalaisia opiskelijoita, joita halloween-tapahtuma on varmasti kiinnostanut. STT:n tietojen mukaan maassa on tapahtuman aikaan ollut 210 matkustusilmoituksen tehnyttä suomalaista.

– Olemme koko päivän tehneet erittäin paljon töitä ulkoministeriön ja kriisipäivystyksen kanssa. Koko suurlähetystön suomenkielinen henkilökunta on ollut mukana avustamassa maassa olevien suomalaisten tavoittelemisessa.