23. marraskuuta 1944 valtioneuvosto lakkautti Neuvostoliiton painostamana Lotta Svärd -järjestön, joka oli koonnut toimintaansa noin 240 000 suomalaista vapaaehtoista naista.
Lottapukujen ja järjestön tunnusten käyttö kiellettiin.
Samalla lottajärjestön johtajasta Fanni Luukkosesta tuli henkilö, josta virallinen Suomi vaikeni.
– Jokainen voi kuvitella omalle kohdalleen sellaisen tilanteen, että et ole olemassa, toteaa Sotalotta-dokumentin tekijä Raimo Salo.
Yksi dokumentin teon tausta-ajatuksista oli herättää Fanni henkiin tämän dokumentin kautta ja kertoa hänen johtajuutensa tarina Salo kertoo.
Salo on vuosien mittaan kunnostautunut erityisesti sota-ajan tarinoiden dokumentoijana. Tälle työlle on jatkoa myös Sotalotta-dokumentti, joka kertoo Luukkosesta.
– Fanni Luukkosen tarina on jäänyt vähän sivuraiteelle. Vasta noin 60–70-vuotiaat muistelevat, että oliko hän se lottakenraali, Salo toteaa.
Luukkosen tarinassa Salolla oli käsissään suuri elämäntarina, joka ansaitsi tulla päivitetyksi.
Dokumentin mahdollisti työ, jota Salo oli tehnyt tämän vuosituhannen alussa. Hän onnistui haastattelemaan lähes sataa lottaa ja pikkulottaa.
Samalla Salolle kertyi valokuvamateriaalia haastateltavien yksityiskokoelmista, tästä ainutlaatuisesta materiaalista osa nähdään valmistuneessa dokumentissa.
Tutkijoiden ja sotahistorian näkökulman lisäksi Salo halusi kertoa lottana olemisesta myös aikalaismuistojen ja tarinoiden kautta. Erityisen tärkeä oli rintamalotan näkökulma, jonka dokumenttiin tuo Konnevedellä asunut Aino Lindeman.
Sota-ajan todellisuudesta nykysukupolvilla ei ole tietoa. Siksi aikalaisen oma tarina on välttämätön täydentämään tutkittua kuvaa lottajohtajasta.
– Hän oli hyvä kertoja, Salo kehuu.
Lottien merkitys oli Suomelle Salon mukaan valtava. Naisten työ vapautti miehiä rintamalle.
– Naiset olivat silloin tämän talouselämän ja Suomen siviilielämän selkäranka. Lotat ja kotirintaman naiset ansaitsevat valtavan arvostuksen.
Lotille jäi iso rooli jälleenrakennuksen Suomessa
Vaikka virallinen Suomi vaikeni ja jopa epäsi Fanni Luukkoselta ulkomaan matkaa varten tarvittavan passin, Lottamuseon tutkija Susanna Koski arvioi, että lotat eivät unohtaneet johtajaansa.
Tämä näkyi hänen mukaansa esimerkiksi Fanni Luukkosen hautajaisissa vuonna 1947. Se näkyi myös sodan jälkeen siinä, miten naiset ottivat oman roolinsa.
Naisjohtajuus ja osallistuminen olivat niin ikään lottatoiminnan hyvää perintöä Suomelle. Jäljelle jäi naisten verkosto ja kokemus myös kansainvälisestä yhteistyöstä.
Ne kantoivat myös rauhan, jälleenrakennuksen ja hyvinvointivaltion rakentamisen vuosina.
– He olivat oppineet yhteiskunnallista aktiivisuutta ja sen, että asioihin pitää puuttua, Koski sanoo.
Vahva osoitus lottatoiminnan kokemuksista oli esimerkiksi se, että monet lotat liityivät uusiin järjestöihin kuten marttoihin ja sotilaskotisisariin.
Lottatausta näkyi ja tuntui Kosken mukaan myös politiikassa, erityisesti kunnissa ja seurakunnissa.
– He olivat oppineet vaikuttamaan, vaikka ne vaikuttamisen tiet olivat erilaisia. Ei se lottuus hävinnyt, vaikka järjestö lakkautettiin.
Kosken mukaan Fanni Luukkosella oli myös oma tapansa johtaa, josta myös häntä seuranneet naisjohtajat saattoivat ottaa mallia.
- Hän oli taustaltaan kansankoulunopettaja ja piti tärkeänä johtaa esimerkin kautta. Hän kiersi valtavan paljon lottapiireissä, paikallisosastoissa ja lottakursseilla. Hän todella jalkautui lottien parin.
Fanni Luukkosesta kertova dokumenttielokuva Sotalotta, tulee ensi-iltaan Seinäjoen Suojeluskunta- ja lottamuseossa 9.11.
Voit halutessasi keskustella aiheesta 10.11. kello 23:een saakka.