Tämänvuotinen halloween jäi Maria Savikon mieleen pitkäksi aikaa.
Pohjois-Karjalan Kontiolahdella asuva nainen joutui siivoamaan rivitaloasuntonsa seiniä ja ikkunoita tunnin ajan. Syynä olivat karkki vai kepponen -kierroksia tehneet paikalliset lapset.
– Sunnuntaina illalla ovikello soi viisi-kuusi kertaa. Oven takana oli noin kuuden hengen poikaporukka halloween-asut päällä, Savikko aloittaa.
Perinteisesti halloweenia vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Tänä vuonna se oli maanantai. Siksi Savikko ei ollut vielä sunnuntaina osannut varautua karkeilla.
– Täytyi sitten todeta heille, että kepposen joudun sanomaan. He alkoivat nauraa ja juoksivat sitten pyörilleen, Savikko kertoo.
Pian oven sulkeuduttua ulkoa kuului kovia rysähdyksiä. Savikko joutui huomaamaan raakojen kananmunien valuvan pitkin hänen ulko-oveaan ja etuikkunoitaan.
Muutamien minuuttien päästä rytinä kantautui Savikon kodin takapihalta. Sama poikaporukka jatkoi kepposiaan siellä.
Kananmunia heiteltiin jopa seurakuntakotiin
Savikko ei ole kokemuksineen yksin. Myös moni muu Kontiolahden Lehmossa asuva kertoo Ylelle halloween-viikonlopun keppostelusta, jonka he kokevat ilkivallaksi.
Asukkaat haluavat pysyä nimettöminä, sillä he pelkäävät keppostelun jatkuvan. Ylellä on kuitenkin asukkaiden henkilöllisyys tiedossa
– Kananmunalla heitettiin ikkunaan ilman, että olisi ensin käyty edes karkkia kyselemässä. Ideana taisi olla tehdä ilkeyksiä ja nopeasti paeta paikalta, kertoo eräs asukas.
– Yritettiin pestä kananmunia seinistä vielä samana iltana. Puupintojen osalta jälki levisi, ja tiili oli imaissut roiskeet heti eli valumajälki jäi näkyviin, kertoo toinen lehmolainen.
Osansa tihutöistä sai myös Lehmon seurakuntakoti.
– Neljästä viiteen kananmunaa oli seiniin ja ikkunoihin viikonlopun aikana heitelty, kertoo kirkkoherra Jukka Reinikainen.
Kepposia on harrastettu myös muualla maakunnassa, kuten Joensuun Rantakylässä. Sotkujen lisäksi myös piha-aitoja oli paikoin rikottu.
Poliisi kehottaa ilmoittamaan kepposista
Itä-Suomen poliisin tietoon ei viikonvaihteelta ole tullut halloweeniin mahdollisesti liittyvää ilkivaltaa. Komisario Aku Uusitalo suosittelee kuitenkin ilmoittamaan vastaavista tihutöistä poliisille.
– Siivouskustannuksista ja vahinkojen laajuudesta riippuen kyseessä olisi lievä tai vakavampi vahingonteko. Lievästä nuorelle voi tulla sakkoja, vakavasta korkeintaan vuoden vankeustuomio, Uusitalo kertoo mahdollisista rangaistuksista.
Maria Savikko ei tehnyt poliisille ilmoitusta, vaikka asiaa miettikin.
Myös muut Ylen jututtamat lehmolaiset jättivät kertomasta asiasta poliisille.
– Ajattelin, että poliisilla on tärkeämpääkin pohdittavaa. Mikäli kepposet kuitenkin palaavat esimerkiksi pyhäinpäivänä, soitan ankkuriryhmälle asiasta, kertoo yksi asukkaista.
Ankkuriryhmä on poliisin moniammatillinen tiimi, joka pyrkii ennaltaehkäisemään alaikäisten rikoksia. Oman alueen ankkuriryhmään voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 3.11 klo 23:een asti.
Lue lisää:
Kepponen voi koitua kalliiksi – kananmunien heittely täyttää rikoksen tunnuspiirteet