Ostakaa makkaraa. Markalla ja kahdella jo paljon saa.
Lähes jokainen koululainen puhalsi tätä sävelmää jännittynein hartioin ja hikisin sormin ala-asteen musiikkitunnilla. Vuotava luonnonvalkoinen sopraanonokkahuilu seurasi tunnilta kotiin, jossa harjoitukset jatkuivat vanhempien iloksi. Nokkahuilua kohtaan jäi tuolta ajalta kammo, josta muusikko Eero Saunamäki haluaa suomalaiset vierottaa.
Nokkahuiluguru, mystinen nokkahuilumies, joka hurmaa Linnan juhlissa. Otsikot ovat saatelleet Saunamäkeä viime vuosien esiintymisten jälkeen kohti klassisen musiikin kapeaa huippua.
Eero Saunamäki soittaa kymmentä erilaista nokkahuilua ja vaikka kahta yhtä aikaa. Hän haluaa tehdä nokkahuiluillaan eri tavalla kuin muut.
– Nokkahuilisteista 90 prosenttia soittaa vanhaa musiikkia. Minä haluan soittaa muutakin. Nokkahuilu taipuu kyllä mihin vain.
Nokkahuiluja on joka lähtöön
Saunamäki soittaa sen tyylisellä nokkahuilulla miltä ajalta musiikki on.
Niinpä muusikon kangaskassista löytyykin kymmenkunta erilaista nokkahuilua, pienen pienestä isoon bassonokkahuiluun. Nämä kaikki käyvät huilistin huulilla soolokonsertin aikana. Kotona on vielä toiset kymmenen soitinta lisää.
Vaikka Saunamäki on ottanut nokkahuilun soittamisen elämäntehtäväkseen, hän kertoo, että tehtävä on välillä väsyttävä.
– Jos näen ihmisestä, joka kysyy instrumenttiani, että tuolle joudun taas puolustelemaan nokkahuilun soittoani, sanon, että soitan fonia. Siihen tulee aina vastaus, että ”oi, saksofonia, miten hienoa”, nauraa multi-instrumentalisti.
Joensuun konservatorion apulaisrehtori Anneli Hynninen kuuntelee, kun Saunamäki esittelee ääninäytteitä ja improvisoi säveliä nokkahuiluvalikoimastaan.
– Hän pystyy soittamaan diminuendo, vaikka se ei periaatteessa ole nokkahuilulla mahdollista.
Sometusta soiton ohella
Kaikki taitaa olla mahdollista, kun harjoittelee tarpeeksi. Samaan aikaan kun Saunamäki valmistautuu solistin tehtäviin Joensuun kaupunginorkesterin kanssa, hän kuvaa puhelimellaan materiaalia YouTube-kanavalleen. Somessa on paljon tilaa yhdelle nokkahuilumiehelle.
– Klassisessa musassa ei ole somettavia muusikoita. Olen yrittänyt siihen kannustaa, se madaltaisi kynnystä klassisen pariin. Ota tämä ja kuvaa nyt mitä tapahtuu, laitan sen sitten vlogiini, sanoo Saunamäki ja työntää puhelimen toimittajan käteen.
Saunamäki voi hyvin olla se, joka nostaa nokkahuilun suosioon musiikkioppilaitoksissa. Klassinen musiikki tarvitsee esikuvia, jotka innostavat. Lisäksi pitäisi levittää tietoisuutta siitä, ettei nokkahuilu ole vain se koulujen muovinen sopraano.
– Siitä maineesta nokkahuilun pitäisi päästä eroon. Nokkahuilu on kokonainen perhe soittimia pienistä isoihin. Se sopii hyvin monenlaisille soittajille, melkein kenelle vain, Anneli Hynninen sanoo.
Tähän Eero Saunamäki ei voi kuin myötäillä.
– Nokkahuilulla voi ja pitää leikitellä. Se on hyvä soitin, koska siitä saa helposti äänen. Kunpa enemmän annettaisiin soittajien improvisoida ääniä, eikä seurattaisi nuotteja. Se innostaisi soittamaan lisää.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 7.11. klo 23:een saakka.
Enemmän aiheesta:
Tätä ei koulun musiikkitunneilla opetettu – nokkahuilu taipuu heviin, poppiin tai rockiin