Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yhdeksän elokuvaa, yhdeksän maata – Kemin uuden elokuvan viikonlopussa on kansainvälinen kattaus

Lauantaina Kemiin tulevat Kupla-elokuvan ohjaaja Aleksi Salmenperä ja näyttelijä-tuottaja Minna Haapkylä.

Elokuvateatteri Kinopirtin ulko-ovi.
Uuden elokuvan viikonlopun järjestää Kemin taideyhdistys yhteistyökumppaneineen. Kuva: Risto Koskinen / Yle
  • Pirkko Kukko-Liedes

Kemissä torstaina alkava uuden elokuvan viikonloppu tarjoaa elokuvien ystäville neljä täyteläistä iltapäivää ja iltaa. Viikonlopun ohjelmistoksi Kemin taideyhdistys on koonnut uusia laatuelokuvia eri puolilta maailmaa. Osa on julkaistu tänä tai viime vuonna, muutama on vasta tulossa teatterilevitykseen.

Sunnuntai-iltaan kestävässä esitetään yhdeksän elokuvaa, jotka on tehty yhdeksässä maassa. Ainoa kotimainen elokuva on Kupla, joka tulee teatterilevitykseen marraskuun lopulla. Kemin tapahtumaan saadaan lauantaina vieraiksi Kuplan tekijöitä, ohjaaja Aleksi Salmenperä ja näyttelijä-tuottaja Minna Haapkylä. He kertovat elokuvan tekemisestä esityksen yhteydessä.

Kemin taideyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta kertoo, että ohjelmistoon on valikoitu kiittäviä arvosteluja tai jo palkintoja saaneita elokuvia. Viikonloppuun päässeen elokuvan on pitänyt saada kritiikeissä ainakin neljä tähteä viidestä.

– Tämä varmistaa jonkinlaisen laatutakuun. Mistään vaikeista taide-elokuvista ei ole kyse, vaan kyllä ne ovat kenen tahansa ymmärrettävissä, Tervahauta lupaa.

Viikonlopun aikana nähdään muun muassa Italiasta Paolo Genovesen Rakkauden supersankari, Intiasta Pan Nalinin Viimeinen näytös ja Ruotsista Ruben Östlundin Triangle of Sadness.

Uuden elokuvan viikonloppu järjestetään Kemin Kinopirtissä nyt 14. kerran. Tapahtumasta vastaa Kemin taideyhdistys yhteistyökumppaneineen. Tapahtuma alkaa torstaina kello 17.