Pohjanmaan käräjäoikeudessa alkoi tänä aamuna poikkeuksellisen laajan eläinsuojelurikoksen käsittely.
Pääsyytetty on pohjalaismies, jonka epäillään halal-teurastaneen jopa 2 500 lammasta vuosien 2003 ja 2020 välisenä aikana. Mukana on myös muita eläimiä, kuten nautoja ja kalkkunoita.
Haastehakemuksessa kuvaillaan, miten vastaaja on lopettanut lampaita erityisen raa'alla tai julmalla tavalla. Rikoksen kohteena on ollut huomattavan suuri määrä eläimiä.
Syytetyn epäillään myös kuljettaneen lampaita henkilöautossa elävinä jalat sidottuina.
Syytetty on syyttäjän mukaan tavoitellut teurastustoiminnallaan taloudellista hyötyä ja hän on tiennyt käyttämänsä lopetustavan edistävän lihan markkinointia, joten rikos on myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.
Eläimiä ostettu eri puolilta maata
Rikosten epäillään tapahtuneen muun muassa Maalahdessa Pohjanmaalla.
Eläimiä syytetty on ostanut ympäri Suomea: Maalahdesta, Seinäjoelta, Isostakyröstä, Pudasjärveltä, Vöyriltä, Kuortaneelta, Kurikasta, Alajärveltä, Keuruulta, Liperistä, Kiuruvedeltä, Kauhavalta, Joutsasta ja Rantasalmelta.
Syytetyn katsotaan teurastaneen ja paloitelleen eläimiä eri paikoissa lainsäädännön vastaisesti, minkä jälkeen hän on kuljettanut lihaa ostajille ilman kylmälaitteistoa olevalla autolla. Miestä epäillään sen takia myös terveysrikoksesta. Elintarvikehygienian laiminlyönnistä on aiheutunut terveysvaaraa.
Lisäksi syytteessä on myös kohta ympäristön turmelemisesta. Teurasjätettä on muun muassa hävitetty maastoon.
Pääsyytetty myöntää syyllistyneensä eläinsuojelurikokseen.
Hän kertoo lopettaneensa noin 1 570 lammasta ja kaksi nautaa viiltämällä niiden kaulat auki. Eläimistä noin 1 500 ei ole tainnutettu lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Eläimet on tainnutettu syytetyn mukaan vasaralla tai kirveellä.
Syytetty kiistää, että olisi tehnyt eläinsuojelurikoksen erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tai että rikoksen kohteena olisi ollut huomattavan suuri määrä eläimiä.
Syytetty kertoo alkaneensa itse teurastaa alun perin lampaita siksi, ettei sitä ollut kaupasta saatavilla.
Laaja kokonaisuus
Syytteessä on myös kymmenen muuta henkilöä, mutta kaikkia ei syytetä törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
Muiden syytettyjen osalta kyseessä on esimerkiksi avunanto törkeään eläinsuojelurikokseen tai terveysrikokseen.
Syyttäjä katsoo, että osa on ollut tietoisia pääsyytetyn lainvastaisesta toiminnasta tai he ovat mahdollistaneet toiminnan ja eläinten teurastamisen esimerkiksi omissa eläintenpitotiloissaan.
Pääsyytetylle esitetään vankeusrangaistusta. Sen lisäksi syyttäjä vaatii tätä menettämään valtiolle rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä 107 800 euroa.
Muille syytetyille syyttäjä esittää joko ehdollista vankeusrangaistusta tai sakkoja.
Syyttäjä hakee myös ainakin kahdelle syytetylle eläintenpitokieltoa koskien tuotantoeläinlajeja. Pääsyytetylle syyttäjä hakee pysyvää kieltoa ja toiselle syytetylle, jota syytetään myös törkeästä eläinsuojelurikoksesta, vähintään kymmenen vuoden kieltoa.
Päätös annetaan ensi vuonna
Halal-teurastus on islaminuskon mukainen teurastustapa, jossa eläimen kurkku viilletään auki ja sen veret lasketaan pois sen jälkeen. Suomessa eläin täytyy eläinsuojelulain mukaan tainnuttaa ennen teurastamista.
Kaikkiaan käynnissä olevan jutun käsittelyyn on varattu kahdeksan päivää ja mahdolliset lisäpäivät päälle.
Jutun päätös on tarkoitus antaa kansliapäätöksenä vasta tammikuun lopussa.
Aiheesta voi keskustella 9. marraskuuta kello 23 asti.
Lisää aiheesta: Poikkeuksellinen eläinsuojelurikos käsittelyyn Pohjanmaan käräjäoikeudessa – halal-teurastusjutun käsittelyyn varattu yli viikko