Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kahdeksan viime vuotta ovat olleet maailman tilastoidun ilmastohistorian kuumimmat, kertoo YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n julkaisema uusin raportti. Siitä muistuttavat mm. jäätiköiden sulaminen, sään ääri-ilmiöt, tulvat ja kuivuus.
Egyptissä parhaillaan järjestettävä YK:n 27. ilmastokokous käy läpi maiden ilmastosuunnitelmia ja niiden toteutumista. Köyhät maat vaativat rikkaita maksamaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen kustannuksia.
Suomikin joutuu ponnistelemaan, kun maankäyttösektori on yllättäen muuttunut hiilinieluista päästölähteiksi. Tavoitteena on kuitenkin edelleen olla ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointivaltio vuonna 2035.
Ykkösaamun suorassa haastattelussa TV1:ssä ja Yle Radio 1:ssä on lauantaina kello 10.05 Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen. Haastattelijana on Seija Vaaherkumpu.
Markku Ollikaiselle voit lähettää kysymyksiä sähköpostitse osoitteella tv1.ykkosaamu@yle.fi tai oheisella lomakkeella.