Perinteeksi muodostunut partiolaisten adventtikalenterimyynti on jälleen käynnissä.
Esimerkiksi Kiteellä partiolaiset keräävät kalenterimyynnillä tukea soutuveneen hankintaan. Soutuvene toisi uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi retkien järjestämiseen.
Adventtikalenterimyynti on vuoden tärkein varainhankintakampanja partiolaisille. Sen avulla mahdollistetaan partiotoimintaa ympäri Suomen.
Vuosittain partiolaiset myyvät lähes 300 000 joulukalenteria. Partiolaiset toivat adventtikalenterin Suomeen 75 vuotta sitten.
Tänä vuonna kalenterikuvan on piirtänyt pohjoiskarjalainen lastenkirjailija ja sarjakuvapiirtäjä Ninka Reittu.