Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

520 seurakuntalaista äänesti ensimmäisenä päivänä ennakkoon Joensuussa

Seurakuntavaalien äänestyspaikkoja löytyy eri puolilta Joensuuta.

pöytä, jonka äärellä vaalivirkailijoita. Äänestäjiä.
Seurakuntavaalien äänestäjiä Pielisensuun kirkossa Joensuussa marraskuussa 2018. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
  • Tarja Laitinen

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut Joensuussa hitusen vilkkaammin kuin neljä vuotta sitten.

Joensuun evankelisluterilaisten seurakuntien ennakkoäänestyspisteillä kävi tiistaina 520 ihmistä.

Vuonna 2018 vastaava luku oli parikymmentä äänestäjää vähemmän.

Joensuun kaupungin alueella on useita äänestyspaikkoja muun muassa ostoskeskuksissa, kaupoissa, oppilaitoksissa ja seurakuntataloilla. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin asti.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. Tuolloin voi äänestään ainoastaan oman seurakunnan äänestyspaikassa.