Kohonnut energianhinta pakottaa myös kaupan alan toimijat miettimään säästökohteita. Suuret kauppaketjut, kuten S-ryhmä ja Kesko, säästävät muun muassa sammuttamalla mainosvalot yöksi sekä vähentämällä kauppojen valaistusta ja sisälämpötilaa.
Esimerkiksi Hämeenlinnan Prismassa on kyseisillä toimilla säästetty lokakuussa sähköä 10 prosenttia verrattuna aiempaan kulutukseen.
Kesko arvioi kauppojen pystyvän säästämään pienillä teoilla 15–20 prosenttia sähköä talven kulutushuippujen aikana.
– On hirveän tärkeää, että ensi talvena, jolloin on mahdollisesti pulaa sähköstä, kaikki löytävät keinoja säästöön. Kaupan kannalta olisi hyvin ongelmallista, jos jouduttaisiin sähköt sammuttamaan kokonaan, sanoo Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula.
Molemmat kauppaketjut uskovat, että sähkönsäästökeinot jäävät käyttöön myös energian hinnan palautuessa nykyisestä huipputasosta.
– Esimerkkinä vaikkapa se valaistuksen himmentäminen tai lämpötilan laskeminen, ei siitä juuri asiakaspalautetta ole tullut, että ketään haittaisi, toteaa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.