Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lahti neuvottelee Skanskan ja SRV:n kanssa Kisapuiston pääkatsomon rakentamisesta

Suunnitelmat täsmentyvät ensi kevääseen mennessä, jonka jälkeen käyttäjäseurat sitoutetaan hankkeeseen.

Lahden kisapuiston jalkapallostadion
Kisapuistoon on kaivattu jo pitkään uutta pääkatsomoa. Arkistokuvassa Kisapuiston jalkapallostadion lokakuussa 2020. Kuva: Petri Niemi/Yle
  • Tapio Enlund

Jalkapallon Veikkausliigaseura FC Lahti on tyytyväinen Kisapuiston pääkatsomohankkeen etenemiseen.

Toimitusjohtaja Juho-Matti Heikarin mukaan seura haluaa olla ilman muuta mukana. Neuvottelut kaupungin kanssa katsomorakennuksen käyttöehdoista ovat kuitenkin kesken.

Kaupungin toimitilajohtajan Jouni Arolan mukaan ensi keväänä tiedetään, mihin FC Lahden pitää sitoutua, kun urakoitsijan suunnitelmat täsmentyvät. Kaupunki neuvottelee pääkatsomon urakasta rakennusliike Skanskan ja SRV:n kanssa. Pääkatsomo toteutetaan SR-urakkana, jossa urakoitsija vastaa suunnittelusta.

Pääkatsomohankkeeseen on kaupunginhallituksen talousarvioesityksessä varattu 13,7 miljoonaa euroa. Arolan mukaan rakentaminen voisi alkaa syksyllä 2023, ja valmiina pääkatsomon on määrä olla vuodenvaihteessa 2024–2025.

Toimitilajohtaja muistuttaa myös, että pääkatsomoa ei rakenneta pelkästään jalkapalloa varten, vaan Kisapuiston kaikkien käyttäjien tarpeisiin.

Aiheesta enemmän:

Kisapuiston tekojääradan rakentaminen käyntiin

Jaosto hyväksyi Kisapuiston pääkatsomosuunnitelman Lahdessa

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.