Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pelastuslaitos arvioi väestönsuojien olevan keskivertokunnossa Keski-Pohjanmaalla – silti tarkka tieto kunnosta puuttuu

Maakunnassa kiinteistöjen omistajat ovat heränneet suojien kunnostamiseen kansainvälisen kriisin myötä.

Skylt som berättar var skyddsrummet finns.
Kokkolassa väestösuojia on vajaat 500. Muissa keskipohjalaiskunnissa hieman alle 60. Kuva: Christoffer Westerlund / Yle
  • Iina Kluukeri

Suuri osa väestönsuojista on Keski-Pohjanmaalla keskivertokunnossa. Näin arvioi alueen pelastuslaitoksen vs. pelastusjohtaja Jouni Leppälä.

Silti tarkkaa tietoa suojien kunnosta ei ole, koska ne ovat kiinteistöjen omistajien vastuulla.

– Järjestelmällistä läpikäyntiä ei ole tehty, vaan suojia valvotaan palotarkastusten yhteydessä, huomauttaa Leppälä.

Pelastuslaitos joutuu kuitenkin jakamaan rutiinitarkastuksissa kunnostuskehotuksia useita vuodessa.

Yleisiä väestösuojia ei maakunnasta löydy, sillä suojat ovat kiinteistökohtaisia. Niitä on muun muassa kouluista, suurissa marketeista ja teollisuuslaitoksissa.

Lue myös: Vain joka toiselle keskipohjalaiselle löytyy paikka väestönsuojasta

Keskipohjalaiset heränneet suojien kunnostukseen

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kuitenkin innostanut keskipohjalaiset kunnostamaan suojia ja kysymään neuvoa pelastuslaitokselta.

– Heti sodan alussa kysymyksiä suojien kunnostuksesta tuli tiuhaan. Muutaman kuukauden ajan päivystävä palotarkastaja vastasi soittoihin säännöllisesti. Sen jälkeen tilanne on tasaantunut, mutta edelleen neuvoja kysytään, kertoo Leppälä.

Myös Pelastusalan keskusjärjestön väestönsuojanhoitajan koulutuksiin on ollut kiinnostusta maakunnasta ja kurssit ovat täyttyneet.

Omistajan velvollisuus on pitää väestönsuoja kunnossa ja teettää siihen tarpeelliset tarkastukset ja tiiviyskokeet. Määräaikaistarkastukset on tehtävä 10 vuoden välein.

Keski-Pohjanmaalta löytyy paikka väestösuojasta noin 30 000 ihmiselle eli alle puolelle. Maakunnassa asuu tällä hetkellä lähes 68 500 ihmistä.

Kokkolassa väestösuojia on vajaat 500, muissa keskipohjalaiskunnissa hieman alle 60.