Antti Rissanen on Yle Radio Suomen Sunnuntaivieras-ohjelman vieras. Kuuntele ohjelma yläpuolelta.
Ellinoora pistää parastaan Suomilove-ohjelman lavalla liveorkesterin kanssa. Kuvissa vilahtavat orkesterin soittimet: jouset, rummut, kitara… ja puhaltimet. Pasunisti Antti Rissanen soittaa lähikuvassa hittibiisi Leijonakuninkaan taustamelodiaa.
Rissanen on muusikko, joka ei ole valikoitunut sattumalta suuren yleisön orkestereihin. Hän on tohtorin arvonimen saanut pasunisti, sovittaja, säveltäjä, kapellimestari ja musiikin lehtori, jonka nimellä on järjestetty jopa kansainvälinen musiikkikilpailu.
Tämä kaikki on osin erään opettajan ansiota, jonka ehdotus vuosikymmeniä sitten sinetöi Rissasen loppuelämän.
Millainen on hyvä opettaja?
Keskustelu toimittajan kanssa alkaa monta kertaa musiikista, mutta johtaa lopulta aina pedagogiikkaan ja opettajiin. Opettajilla on ollut Rissaselle selvästi suuri merkitys.
– Hyvä opettaja ei pelkästään anna sitä tietotaitoa, että ”kun teet näin, sinusta tulee maailman paras”. Hyvän opettajan täytyy herättää oppilaassa se sisäinen motivaatio ja luoda sellaiset tulevaisuuden näkymät, että motivaatio oikein rehottaa, Rissanen selittää.
Hän sai itse ensimmäisen hyvän opettajansa jo kuusivuotiaana. Rissasen vanhemmat veivät hänet Sibelius-Akatemian opettaja Ritva-Tuuli Ahosen kokeelliseen pianoryhmään Kotkassa, jossa pianonsoittoa opiskeltiin Suzuki-menetelmän avulla.
Menetelmän perimmäinen ajatus on, että lapsi voi oppia soittamaan samalla tavalla kuin oppii äidinkielensä: omaksumalla taidon ympäristöstään eli kuuntelemalla, kokeilemalla ja elämällä musiikin keskellä.
Opettaja innosti tyylilllään pientä Rissasta niin, että soittaminen alkoi nopeasti tuntua maailman tärkeimmältä asialta. Rissanen soitti joka päivä ja alkoi jopa säveltää Ahosen kannustamana.
– Soittotunnit olivat aina viikon paras hetki. Nyt opetan itse ihmisille, että onnistuneen soittotunnin on oltava sellainen kokemus, että tunnille halutaan uudestaan ja sitä odotetaan.
Yksi kasetti muutti kaiken
Noin yhdeksänvuotiaana Rissanen otti pianon rinnalle baritonitorven Kotkan seudun musiikkiopistossa.
Kun Kotkaan perustettiin junioreiden big band, kysyi opettaja Miika Jokipii 14-vuotiasta Rissasta siihen mukaan. Soittimeksi vaan piti vaihtaa pasuuna.
– Miika oli innostava tyyppi persoonana. Hän oli hyvin määrätietoinen ja luotettava, ja se teki minuun suuren vaikutuksen.
Jokipii antoi Rissaselle kasetillisen pasuunamusiikkia. Se kuulosti Rissasesta niin uskomattomalta, että hän kuunteli kasettia joka päivä ja soitti mukana. Pikku hiljaa hän kehittyi.
– Ajattelin, että jonakin päivänä pystyn soittamaan kuin ne tyypit kasetilla. En tiennyt, että siinä tulisi menemään noin 20 vuotta. Ajattelin, että tavoite olisi muutaman vuoden päästä saavutettu, Rissanen kertoo.
Edessä oli vielä useita opettajia, jotka muovaisivat Rissasen käsitystä musiikista.
Vain jazz oli tärkeää
Big band ja jazz-musiikki loivat klassisen musiikin rinnalle uuden jännittävän polun. Rissanen halusi isona ammattisoittajaksi.
Hän haki ja pääsi jo 15-vuotiaana Sibelius-Akatemiaan nuorisokoulutukseen, jossa opiskeli sekä pianon että pasuunan soittoa. Lopulta parikymppisenä puhaltimet ja jazz veivät voiton.
Sibelius-Akatemiassa Suomen kovimmat jazz-muusikot, kuten Jukka Perko ja Kari Heinilä, vaikuttivat Rissaseen niin vahvasti, että kaikki muu paitsi jazz oli turhaa. Rissanen sukelsi ajatukseen syvälle.
– Ajattelin jossakin vaiheessa niinkin kornisti, että perheen ja lapsia hankkivat eivät arvosta jazz-musiikkia, koska he uhraavat aikaansa johonkin muuhun. Olen ehkä hieman eri mieltä tänä päivänä, kahden lapsen vanhempi sanoo huvittuneena.
On myös opittava, mitä on olla taiteilija
Nuorta pasunistia opetti myös arvostettu ja tunnettu kapellimestari-pasunisti Petri Juutilainen, joka jätti pedagogina lähtemättömän jäljen. Rissanen tapasi Juutilaisen ensimmäisen kerran Imatran big band -kesäkurssilla. Silloin Rissanen oli vaatimaton 14-vuotias, joka ei ajatellut olevansa kaksinen soittaja.
– Petri sanoi, että tiedätkö, sä olet aika hyvä tässä. Hän antoi heti sellaisen meriitin, josta lähdettiin rakentamaan.
Osa Juutilaisen opetustapaa oli myös sivistää oppilaitaan siitä, mitä on olla taiteilija.
– Kävin tunneilla joskus hänen kotonaan. Se oli hienoa, kun hän makasi sisään tullessani sohvalla ja sanoi, että ”huomenta huomenta, laitetaas vähän ruokaa pöytään ja sitten aletaan soittelemaan. Tätä tämä taiteilijuus on, että välillä otetaan iisisti ja välillä tehdään töitä ihan hulluna”, Rissanen muistelee.
Itseoppineillakin on opettajansa
Nykyään Antti Rissanen opettaa itse, tällä hetkellä Metropolia ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Hän on valmistunut tohtoriksi Taideyliopistosta. Tutkintotyönään hän kehitti pasuunan soittotekniikkaa.
Mutta onko virallisella koulutuksella väliä, kun kyse on taiteesta?
Rissanen on sitä mieltä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän itseoppineita. Vaikka koulutuspohjaa ei olisikaan, kaikilla on silti oma esikuvansa, josta otetaan mallia, olipa se sitten paikallisen bändin tuttu muusikko tai naapurin setä.
– Ei kukaan muu pysty sinun puolestasi opiskelemaan. Nuori bändiin pääsevä muusikko voi olla kokoonpanon nuorin, ja muut ovat tehneet hommia jo parikymmentä vuotta ja antavat tukea. Kouluttautuminen voi mennä sitäkin kautta, vaikka se ei opintopisteitä kartuttaisikaan.