Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Iranin maajoukkueessa pelannut Milad Zanidpour ei toivo maansa pärjäävän MM-kisoissa: on väärin osallistua, kun ihmiset kärsivät

Tamperelaisen Ilves-Kissojen pelaaja Milad Zanidpour on huolissaan varsinkin naisten ja lasten tilanteesta Iranissa. Zanidpourin isää on uhkailtu sen jälkeen, kun pelaaja esiintyi tv-haastattelussa.

Jalkapalloilija Milad Zanidpour kertoo, mitä hän toivoo tulevaisuuden tuovan Iranille. Video: toimittaja Petra Ketonen, kuvaus Marko Melto / Yle
  • Petra Ketonen

Tampereella jalkapalloa pelaava Milad Zanidpour on seurannut huolestuneena synnyinmaansa Iranin tilannetta.

Mielenosoituksissa on kuollut ihmisoikeusjärjestöjen mukaan noin 400 ihmistä. Lähes 17 000 ihmistä on pidätetty. Mielenosoitukset alkoivat sen jälkeen, kun siveyspoliisin pidättämä nuori nainen Mahsa Amini kuoli epäselvissä olosuhteissa syyskuussa.

Milad Zanidpourin mielestä Iranin ei olisi pitänyt saada osallistua MM-kisoihin.

– Mielestäni päätös on ollut ihan väärin. Maamme kärsii hetkellä, erityisesti naiset ja lapset, Zanidpour sanoo tulkin välityksellä.

Zanidpour on pelannut Iranin U20- ja U23 -maajoukkueissa. Miesten maajoukkueessa hän pelasi 15 ottelua. Nykyään hän asuu Valkeakoskella ja edustaa tamperelaista Ilves-Kissoja miesten Kakkosessa.

”Minun täytyy puhua tästä”

Milad Zanidpour on julkaissut Instagram-tilillään naisia puolustavia kuvia sekä videoita, joita ihmiset lähettävät hänelle Iranista. Materiaalissa näkyy mielenosoituksia, mielenosoittajien pahoinpitelyä ja loukkaantuneita.

Jalkapalloilija puhui Iranin tilanteesta hiljattain farsinkielisellä TV-kanavalla, Iran Internationalilla. Zanidpourin Iranissa asuvaa isää uhkailtiin puhelimessa haastattelun jälkeen.

Jalkapalloilija tuntee velvollisuudekseen nostaa Iranin ongelmia esille.

– Minun täytyy puhua tästä. Jos en puhu, en ole hyvä mies.

Zanidpourin joukkue Ilves-Kissat on tukenut pelaajaa somessa. Joukkue julkaisi Instagramissa syyskuussa kannanoton ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolesta.

Protestit näkyvät myös MM-kisoissa

Protestointi Iranin hallintoa kohtaan näkyy myös jalkapallon MM-kisoissa. Maanantain ottelussa Englantia vastaan Iranin joukkue ei laulanut maansa kansallislaulua vaan pelaajat seisoivat kädet toistensa harteilla tuimin katsein.

Milad Zanidpourin mielestä urheiljoiden pitää puolustaa kansaa.

– Meidän tulee aina olla naisten ääni, ihmisten ääni ja vapauden ääni. Urheilijat voivat puhua sosiaalisessa mediassa ja tukea ihmisiä.

Esimerkiksi Iranin ykköstähti Sardar Azmoun on ottanut kantaa naisten oikeuksien puolesta ja kritisoinut Iranin hallintoa.

Voit kommentoida jutun aihetta 23. marraskuuta kello 23 saakka.

Enemmän aiheesta:

Iranin mielenosoitukset laajenivat ympäri maailman – aktivisti kertoo, että protestoijat pelkäävät turvallisuutensa puolesta myös Suomessa

Iranilaisnainen haukkui maansa hallinnon Ylen haastattelussa Qatarissa: ”Olemme vankeja” – joukkue toteutti ytimekkään toiveen MM-ottelussa

Iranin valmentaja syyllisti protestoijia ja avautui rajusti: ”Mitä tahansa pelaajat tekevät tai sanovat, heidät halutaan lynkata”