Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pohjalaismaakunnat hieman jäljessä HPV-rokotuskattavuudessa

Pohjalaismaakunnat jäävät jälkeen monesta muusta maakunnasta HPV-rokotuskattavuudessa. Sekä tytöt että pojat voidaan rokottaa papilloomavirusta vastaan. Virus aiheuttaa monia syöpiä.

Kädet pistävät piikkiä toisen olkavarteen.
HPV-rokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Kuva: Hollandse Hoogte/Shutterstock/All Over Press
  • Elina Niemistö

Papilloomavirusta vastaan annettavan HPV-rokotteen kattavuus on Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla maan alhaisimpia. Vuonna 2009 syntyneistä tytöistä runsaat 73 prosenttia on saanut rokotteen, pojista vain 63-64 prosenttia. Rokotuskattavuutta seuraa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Alueelliset vaihtelut ovat varsin isoja, sillä monessa maakunnassa rokotuskattavuus on tyttöjen osalta yli 80 prosenttia. Yläkoulun aloittaneista pojista noin 70 prosenttia on saanut rokotteen papilloomavirusta vastaan.

THL arvioi, että tyttöjen ja poikien erot johtuvat siitä, että tytöt ovat saaneet HPV-rokotteen maksutta osana kansallista rokotusohjelmaa jo vuodesta 2013 lähtien ja pojat vasta vuonna 2020. Lisäksi myös koronavirustilanne on voinut vaikuttaa rokotusten toteutumiseen.

Papilloomavirus aiheuttaa useita syöpiä, muun muassa suun seudun ja gynekologisia syöpiä.

HPV-rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Niitä tarjotaan yleensä viidennellä ja kuudennella luokalla, mutta rokotteet on mahdollista saada vielä yläkoulussakin.

– Rokotussarja voidaan aloittaa myös silloin, jos se on jäänyt aloittamatta jostain muusta syystä, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.

Lue myös: 80 prosenttia yläkoulun aloittaneista tytöistä ja 70 prosenttia pojista on saanut papilloomavirusrokotteen