Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Venäjä levittää väärää tietoa isolla rahalla – Yle EU:n ja Naton mukana hybridiuhkien torjuntaharjoituksessa

Venäjän disinformaatio menee edelleen yllättävän tehokkaasti läpi. Slovakiassa useampi syyttää Ukrainan sodasta Natoa ja Yhdysvaltoja kuin Venäjää.

Euroopan unionin lippu liehuu EU-parlamentin edessä Brysselissä.
EU ja Nato ovat viime vuosina lisänneet voimavaroja hybridiuhkien vastaiseen taisteluun. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle
  • Mika Hentunen

BRYSSEL Tietokoneen ruudulle ilmestyy manipuloitu kuva poliitikosta, joka neuloo Euroopan parlamentin istunnon aikana.

Kuva leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa. Kuvateksteissä väitetään, että Keski-Euroopassa kärsitään vilua ja nälkää venäläisten suljettua kaasuhanansa.

Nimimerkkien taakse piiloutuvat sosiaalisen median tilit ovat Venäjän asialla. Osa tietoisesti ja mahdollisesti maksettuina. Jotkut paikallisina toimijoina, jotka joko kapinahenkisinä tai silkkaa tietämättömyyttään jakavat trollitehtaiden valheita omissa kanavissaan.

Somemyrsky osuu ajallisesti yhteen Venäjän kaasusta käytävien neuvottelujen ja Nordstream-kaasuputkien räjähdysten kanssa. Samaan aikaan Venäjä myös moukaroi ohjuksilla Ukrainaa.

Tämä kokonaisuus on esimerkki hybridiuhkasta. Keskeinen osa sitä on disinformaation levittäminen. Sen torjumista on harjoiteltu tällä viikolla EU-kortteleissa Brysselissä.

Euroopan Hybridiuhkien torjuntakeskuksen Brysselissä järjestetyn harjoituksen punaisen joukkueen tilannehuone. Harjoituksessa torjuttiin disinformaatiota, jota punainen joukkue käytti aseenaan.
Hybridiharjoituksen trollitehdas. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Energia- ja ruokakriisi Venäjän tavoitteina

Harjoituksen koollekutsujana oli Helsingissä päämajaansa pitävä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus Hybrid CoE eli Hybridikeskus. Mukana oli viisi kansallista joukkuetta eri puolilta Eurooppaa sekä EU:n ja Naton edustajia.

Disinformaatiota torjuvissa joukkueissa oli julkisen sektorin asiantuntijoita sekä yksityisiä toimijoita turvallisuuden, tietotekniikan ja viestinnän eri aloilta.

– Olen työssäni ja vapaa-ajallani paljon netissä ja mietin usein, miksi julkinen sektori tekee asioita niin kuin se tekee. Nyt on sitten tosi kyseessä, kun joutuu miettimään asiaa heidän kantiltaan, van der Bruggen naureskeli.

Venäjän hybridiuhkia torjuttiin Brysselissä.

Harjoituksen ajaksi perustettua kuvitteellista trollitehdasta johti Hybridikeskuksen asiantuntija Jakub Kalenský. Hänen mukaansa Venäjän disinformaatiohyökkäysten voi odottaa lisääntyvän talven aikana.

Venäjä on arvioitu pyrkivän luomaan maailmaan energiakriisiä sekä ruokakriisiä häiritsemällä Ukrainan viljakuljetuksia niin merellä kuin bittiavaruudessa.

Venäjä ja Ukraina tuottavat yhteen laskien 30 prosenttia koko maailman vehnästä ja 75 prosenttia auringonkukkaöljystä. Useita kymmeniä miljoonia ihmisiä Afrikassa on vaarassa ajautua nälänhätään, mikäli niiden vienti pysähtyy.

Johtava asiantuntija Jakub Kalenský Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta (Hybrid CoE) luennoi Brysselissä.
Jakub Kalenskýn mukaan Venäjä on käyttänyt samoja disinformaation keinoja jo pitkään. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Keinot samat, mutta määrä kasvanut

Kalenskýn mukaan Venäjän käyttämät keinot ovat olleet Ukrainan sodan aikana pitkälti samoja kuin aiemminkin.

– Viestit vähättelevät Ukrainan oikeutta olla edes olemassa. Siten ne pyrkivät oikeuttamaan Venäjän hyökkäystä. Sotarikoksia väitetään muiden tekemiksi. Narratiivi on pitkälti sama kuin jo vuonna 2014, Kalenský sanoo.

Uutta on ollut paitsi viestien aiempaakin suurempi määrä, myös eri kanavien monipuolisempi käyttö. Trollit näyttävät käyttävän aiempaa vähemmän Facebookia ja Twitteriä ja siirtyvän muille some-alustoille.

Kalenskýn mukaan Venäjä käytti vuosien 2015–2017 välisenä aikana arviolta jopa 1,5 miljardia dollaria disinformaatio- ja hybridioperaatioihinsa.

EU alkoi vasta noihin aikoihin torjua systemaattisesti tuota väärää tietoa. Viime vuosina myös Nato on alkanut panostaa asiaan.

– Euroopassa on onneksi ymmärretty, kuinka vakavasta asiasta on kyse, Kalenský sanoo.

Radio Free Europen päätoimittaja Jamie Fly luennoi  disinformaatiosta Brysselin hybridiuhkien torjuntaharjoituksessa.
Radio Free Europen päätoimittaja Jamie Fly. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Salaliittoteoriat johtivat informaatiokaaokseen

Yhdysvaltain hallinnon rahoittaman Radio Free Europen päätoimittaja Jamie Fly torjuu työssään päivittäin Venäjän levittämää väärää tietoa. Sillä on Flyn mukaan hämmästyttävän hyvä kasvualusta hänen radioasemansa kuuluvuusalueella Itä- ja Keski-Euroopassa.

Esimerkiksi Slovakiassa viime keväänä tehtyyn kyselyyn vastanneista suurempi osa piti Natoa ja Yhdysvaltoja Venäjän sijaan syyllisenä Ukrainan kurimukseen. Slovakia ja Ukraina ovat rajanaapureita.

Myös Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa kansan mielipide Ukrainan tapahtumista poikkeaa vaikkapa suomalaisten näkemyksestä.

Flyn mukaan tämä on suorassa yhteydessä paitsi Venäjän disinformaatioon, myös yleisen lehdistönvapauden heikkenemiseen ja toisaalta villisti kasvaviin mediamarkkinoihin kyseisissä maissa.

– Yleisölle on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja, ihmisillä on valtavasti tietoa näpeissään. Tämä tulva luo venäläisille ja muille autoritäärisille toimijoille mahdollisuuden väittää, ettei kannata uskoa mihinkään, koska kaikki valehtelevat. Se johtaa salaliittoteorioihin ja tilaan, jota kutsuisin informaatiokaaokseksi, Fly kuvailee.

Shiho Rybski johtaja, Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus. Hybrid CoE
Shiho Rybski johtaa Hybridikeskuksen harjoitustoimintaa. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

”Neulotaan sitten kaikki villapaitoja”

Hybridikeskuksen harjoitustoiminnan johtajan Shiho Rybskin mielestä tätä kaaosta vastaan voi taistella vain pyrkimällä ymmärtämään syvällisesti väärän tiedon lähettäjiä, heidän motiivejaan ja tavoitteitaan.

– Vaikein tehtävä on tilannekuvan luominen. Vastustajan tavoitteiden ymmärtäminen, eli mikä heidät oikeasti saa tekemään vahingollisia viestintäkampanjoita, Rybski sanoo.

Tällaista ajatustyötä Jet van der Bruggen teki joukkueensa kanssa Brysselin harjoituksessa. Vastauksena neulovaa europarlamentaarikkoa esittäviin someviesteihin he päätyivät strategiaan, jossa disinformaatiota levittäneitä trolleja ei torjuttu kokonaan.

He päättivät alkaa luoda villapaidan neulomisesta vastakkaista, positiivista someilmiötä. Ryhmä kutsui eurooppalaiset poliitikot mukaan ”neulomme villapaidan” -tempaukseen, jonka toivoivat leviävän muihinkin Euroopan maihin.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin, 4.12. klo 23 saakka.