Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Alaikäinen uhri pahoinpideltiin ja riisutettiin alasti teräaseella uhaten Vantaalla – epäiltynä kuusi nuorta

Päästyään pakenemaan uhri joutui harhailemaan metsässä alastomana. Sivulliset löysivät hänet ja soittivat apua.

Poliisitunnus hihamerkkinä.
Epäiltynä on kuusi alaikäistä henkilöä. Yksi epäillyistä oli kuvannut uhrin riisuttamisen ja hänen nöyryyttämisensä. Kuva: Kristiina Lehto / Yle
  • Otso Karhu

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, missä usean henkilön epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään ryöstön yritykseen Vantaan Hakunilassa marraskuun lopussa.

Uhrina ollut 14-vuotias henkilö on houkuteltu Hakunilan urheilupuiston läheisyyteen tapaamaan ystäviään perjantai-iltana 25. marraskuuta.

– Paikan päällä uhrilta oli yritetty ryöstää omaisuutta ja hänet oli pahoinpidelty vakavaa väkivaltaa käyttäen hakkaamalla ja pään alueelle potkimalla. Lopulta uhri oli teräaseella uhkaamalla riisutettu alasti, kertoo nuorten tukintaryhmän rikosylikonstaapeli Pia Katajala poliisin tiedotteessa.

Yksi epäillyistä oli kuvannut uhrin riisuttamisen ja hänen nöyryyttämisensä. Poliisi otti kuvaajan kiinni jo tapahtumailtana.

Uhri oli päässyt pakenemaan tilanteesta hyppäämällä muutaman metrin korkeudesta jyrkänteeltä alas.

– Uhri on harhaillut metsässä alastomana ja päätynyt noin kilometrin päähän, josta sivulliset henkilöt olivat soittaneet paikalle apua ja auttaneet hänet turvaan. Ellei uhri olisi päässyt pakenemaan, teko olisi voinut päättyä huomattavasti traagisemmin, Katajala sanoo.

Epäiltynä kuusi alaikäistä

Poliisilla on epäiltynä yhteensä kuusi henkilöä, joista kaksi on alle 15-vuotiaita ja muut neljä 15–17-vuotiaita.

Poliisi on käyttänyt tapausta tukittaessa epäiltyihin tekijöihin erilaisia kovia pakkokeinoja. Yksi epäillyistä on ollut vangittuna, kaksi määrättynä tehostettuun matkustuskieltoon ja yksi perusmuotoiseen matkustuskieltoon.

Tämän lisäksi lastensuojelu on kiireellisesti sijoittanut kaikki epäillyt.

Vakavaa väkivallantekoa tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä pahoinpitelynä, törkeänä ryöstön yrityksenä, vapaudenriistona sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitona ja levittämisenä.