Tukholma alkaa tulla Laura Poitrasille tutuksi.
Yhdysvaltalainen dokumentaristi kävi täällä lokakuun lopussa Nan Goldinin taidenäyttelyn avajaisissa. Marraskuun alussa hän on palannut promotoimaan Nan Goldinista kertovaa dokumenttiaan. Yle tapasi Poitrasin tuolloin Tukholmassa.
All the Beauty and the Bloodshed esitettiin Tukholman elokuvajuhlilla heti haastattelun jälkeen. Suomen-ensi-ilta on 10. helmikuuta, mutta elokuva nähdään myös loppuunmyydyssä näytöksessä Doc Point -festivaalilla sunnuntaina.
Valokuvaajana ja aktivistina tunnettua yhdysvaltalaista Nan Goldinia, 69, on kiitelty rohkeaksi, mutta peloton ei ole Poitraskaan. Hän on kuvannut elokuvaa Yhdysvaltain pommittamassa Irakissa ja tehnyt kohutun dokumentin vakoilusta syytetystä Edward Snowdenista.
Tukholmalaisen hotellin sviitissä 58-vuotias Poitras on kohtelias, hyväntuulinen ja jetlaginen. Dokumentaristista ei arvaisi, että hän on ollut Yhdysvaltain terroristiseurantalistalla ja FBI:n erityistarkkailussa.
Keskustelemme Yhdysvaltain välivaaleista, joiden tuloksia odotellaan parhaillaan. Poitrasilla ei ole luottoa siihen, että mitkään vaalit vaikuttaisivat Yhdysvaltoja hallitsevaan ”imperiumiin”. Kaksipuoluejärjestelmässä Bernie Sandersin kaltaisille vaihtoehtoisille äänille ei löydy tilaa.
– Barack Obama teki kauheita asioita liittyen droonisodankäyntiin muun muassa Pakistanissa ja Somaliassa. Bush laillisti kidutuksen. Nyt olen huolissani Ukrainan aseistamisesta. Eikö se vain eskaloi tilannetta, ohjaaja kysyy.
Oscar- ja Pulitzer-voittaja
Laura Poitras on tutkinut ja haastanut kotimaansa hallintoa koko uransa ajan.
Vuosina 2004 ja 2005 hän teki My Country, My Country -dokumenttia sodan keskellä Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden. Yhdysvaltain hallitus lisäsi Poitrasin terroristiseurantalistalleen.
Seuranneina vuosina Poitras joutui kotimaansa lentokentillä kuulusteluihin niin usein, että hän muutti New Yorkista usean vuoden ajaksi Berliiniin.
The Oath (2010) seurasi kahta Osama bin Ladenin apurina työskennellyttä jemeniläismiestä. Toinen heistä virui vuosikausia Guantanamo Bayn vankileirillä hirveissä olosuhteissa.
Citizenfour (2014) kertoi tietovuotaja Edward Snowdenista, joka paljasti Yhdysvaltojen vakoilleen omia kansalaisiaan.
Poitras ja toimittaja Glenn Greenwald ottivat tietoisen riskin matkatessaan Hong Kongiin haastattelemaan vakoilusta syytettyä Snowdenia. Perillä heidän annettiin ymmärtää, että heidät pidätettäisiin, jos he enää palaisivat Yhdysvaltoihin.
Poitras haluaa, että yleisö kokee osallisuutta hänen kuvaamissaan tapahtumissa. Jos katsojasta tuntuu Laura Poitras -elokuvan jälkeen, että kaikki on hyvin, jossain on menty vikaan.
– Kun tein elokuvan Irakin sodasta, halusin, että amerikkalaisten on vaikeampaa jatkaa tavallista elämäänsä tietäen, mitä teemme Irakin yhteiskunnalle. Citizenfourilla halusin katsojien miettivän, miten haavoittuvaisia he ovat tarttuessaan puhelimeensa. Haluan, että elokuvani vuotavat katsojien elämiin.
Tästä työstä Poitras on saanut runsaasti kiitosta. Vuonna 2012 hän sai arvokkaan MacArthur Fellowship -palkinnon. Vuonna 2014 hänet palkittiin Pulitzerilla osana Edward Snowdeniin liittynyttä toimittajajoukkoa.
Citizenfour palkittiin parhaan dokumentin Oscarilla.
– Olen varma, että se ärsytti Yhdysvaltain hallintoa. Olen ylpeä siitä.
Myös All the Beauty and the Bloodshed on Oscar-ehdokkaana tänä vuonna.
”Piti olla katu-uskottavuutta”
Laura Poitrasin taustaa vasten dokumentti taiteilijasta voi tuntua yllättävältä. Mutta All the Beauty and the Bloodshed ei ole mikä tahansa taiteilijadokumentti, eikä Nan Goldin kuka tahansa taiteilija.
Goldin valokuvasi 1970- ja 1980-luvuilla Yhdysvaltain itärannikon HLBTIQ-piirien elämää ja nousi yhdeksi aikakauden keskeisistä AIDS-aktivisteista. Tukholman Moderna Museetissa on Goldinin laaja näyttely, johon Yle kävi tutustumassa syksyllä. Näyttely on auki helmikuun loppuun asti.
Viime vuosina Goldin on taistellut lääkeyrityksiä omistavaa Sacklerin perhettä vastaan. Sacklereita pidetään yleisesti syypäinä Yhdysvaltojen vaikeaan opioidiepidemiaan. Taiteilija on kärsinyt itsekin opioidiriippuvuudesta.
Goldinin vuonna 2017 perustama aktivistijärjestö on vaatinut isoja museoita katkaisemaan välit taidemesenaatteina toimiviin Sacklereihin. He ovat saaneet Tate Modernin ja Guggenheimin kaltaiset museot kieltäytymään Sacklerien miljoonista.
Tätä työtä Goldin pyysi Poitrasin dokumentoimaan. Hän tiesi Poitrasin raudanlujana dokumentaristina, joka pystyy käsittelemään isoja ja vaikeita aiheita.
– Nan on aika vaikuttava hahmo, joten minulla piti olla katu-uskottavuutta, Poitras sanoo.
Intiimi ja surullinen tarina
Laura Poitras oli tutustunut Goldinin valokuviin elokuvakoulussa 1980-luvulla.
– Hänen taiteensa oli vallankumouksellista. Se vaikutti työhöni, vaikka hänen teoksensa ovat henkilökohtaisia ja intiimejä, kun taas minun teokseni ovat ehkä poliittisempia.
Toisaalta Poitras ja Goldin yhdistävät molemmat työssään henkilökohtaista poliittiseen.
The Ballad of Sexual Dependency -kuvasarjassa Goldin käsittelee lähisuhdeväkivaltaa oman parisuhteensa kautta, ja kuvat AIDSiin sairastuneista ystävistä ovat myös poliittisia kannanottoja. Sacklerin perheen vastaisessa taistelussa Goldin on ammentanut omista kokemuksistaan.
Ja ovathan Poitrasin elokuvatkin henkilökohtaisia – tai ainakin ihmiskeskeisiä.
– Se on totta, niissä on selkeät päähenkilöt. Olin Edward Snowdenin kanssa hotellihuoneessa – totta kai se on intiimiä.
All the Beauty and the Bloodshed kertoo Sackler-juonen rinnalla tarinaa siitä, miten Goldinista tuli taiteilija ja aktivisti. Tarina on samaan aikaan inspiroiva ja surullinen.
Poitras arvioi haastatelleensa Goldinia dokumenttiin yli 20 kertaa. Haastattelut äänitettiin, mutta niitä ei kuvattu.
– Se mahdollisti keskusteluihin intiimiyden, joka ei olisi onnistunut, mikäli meillä olisi ollut kamera ja valot.
Dokumentit ottavat journalistien jättämää tilaa
Poitrasille on tärkeää korostaa, että All the Beauty and the Bloodshed on muotokuva, ei elämäkerta.
– Elämäkerrat pelkistävät tarinan usein yksilökeskeiseksi tavalla, joka ei kiinnosta minua. Usein niistä puuttuu historiallinen asiayhteys.
Poitras on sitä mieltä, että dokumentaristit ovat Yhdysvalloissa täyttäneet median murroksessa syntynyttä tyhjiötä. Kun varsinkin tv-uutiset ovat viihteellistyneet, kova tutkiva journalismi on jäänyt paitsioon.
Dokumentaristien täytyy noudattaa samanlaisia eettisiä ohjeita kuin toimittajienkin, Poitras sanoo, mutta puhtaasta journalismista ei ole kyse. Hän vertaa lajia hitaaseen asiaproosaan (”long-form non-fiction”).
– Elokuvien täytyy kestää aikaa, joten niissä täytyy kertoa tarinoita, jotka resonoivat ihmisissä pidempään.
Vuoden paras dokumentti
All the Beauty and the Bloodshed voitti syyskuussa 2022 Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon. Sen jälkeen elokuva on kiertänyt maailmaa kehujen saattelemana. Muun muassa The New York Times ja elokuvalehti Sight & Sound nostivat sen yhdeksi viime vuoden parhaista elokuvista.
On mahdollista, että Poitras voittaa dokumentista toisen Oscarinsa.
Ohjaaja toivoo, että dokumentti lieventäisi lääkeriippuvuuteen liittyvää stigmaa. Hän toivoisi myös rikostuomioita Sacklerin perheelle.
Se, osoittaako perhe katumusta, ei häntä kiinnosta.
– He tiesivät, että ihmiset kuolevat, ja että ihmisille määrättiin liikaa lääkettä. Silti he päättivät myydä lääkettään entistä enemmän.
Pelottelu on myös rohkaisevaa
Sacklereita vastaan taistelevia aktivisteja on yritetty painostaa hiljaisiksi. Nan Goldinin perustaman ryhmän juristia uhkailtiin kirjeitse. Yhtä aktivistia vahdittiin ja valokuvattiin hänen kotinsa ulkopuolella.
Laura Poitras on taistellut työssään isoja voimia vastaan aidosti vaarallisissa paikoissa. Valtaosan urastaan hän on kokenut kotimaansa vakoilevan häntä.
Pelottaako Poitrasia koskaan?
– Tottakai on pelottavaa, jos ventovieras ottaa sinusta kuvia. Mutta se on nimenomaan tarkoitettu pelotteluksi, jonka myötä vaikenisimme. Joten ajattelen, että se on myös rohkaisevaa.
Ja on hän pelännytkin. Hong Kongissa Snowdenia haastatellessaan hän oli kauhuissaan, ettei pääsisi enää takaisin kotimaahansa – tai että tapahtuisi jotain ”vielä pahempaa”.
Ihmisiin luottaminen on nykyään vaikeaa.
– Olen usein varuillani, koska tiedän, että Yhdysvaltain hallitus osaa soluttautua paikkoihin ja hyödyntää tiedonantajia. Minulla on aivoissani aika hyvä tiedonantajafiltteri.
Video: Yle kävi marraskuussa tutustumassa Moderna Museetin Nan Goldin -näyttelyyn, joka on auki helmikuun loppuun asti: