Vain harva kunta ja kaupunki on tyytyväinen valtion viime vuoden koronakorvauksiin. Tampere ennakoi asiaa jo syksyllä. Kuntien kulut kertyvät testauksista ja rokotuksista sekä covid-19-potilaiden hoidosta.
Esimerkiksi Tampere haki sosiaali- ja terveysministeriön avustusta 23,2 miljoonaa euroa, mutta sai 17,58 miljoonaa. Erotus on 5,7 miljoonaa.
– Koronakorvauksia saatiin 17,58 miljoonaa euroa. Siitä noin 300 000 euroa kohdistetaan Oriveden yhteistoiminta-alueen kustannuksiin. Valtionavustus kattoi siis noin 76 % kuluista, laskee Tampereen talousjohtaja Jukka Männikkö.
Hänen laskuissaan on mukana työterveyden tekemät koronatestaukset ja rokotukset, yhteensä noin 1,7 miljoonaa.
Mitä pitäisi laskea ja mistä tilastosta?
Nokia sai ministeriöltä 2,1 miljoonaa, mutta kaupungin kulut ovat isommat.
– Kaupungin oman toiminnan kustannukset ovat olleet noin 1,6 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin järjestämässä erikoissairaanhoidossa nokialaisten kustannukset ovat olleet noin 1,3 miljoonaa euroa, Nokian talousjohtaja Mikko Koskela vastaa.
Ero tulee siitä, että erikoissairaanhoidon korvauksiin lasketaan vain sairaalapäivät osastolla tai tehohoidossa. Kaupungille tulee kuitenkin kuluja myös avokäynneistä.
Jukka Männikkö selittää Tampereen lukuja. Avustuspäätös on ministeriössä tehty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastojen mukaan.
– Niissä erikoissairaanhoidon ja tehohoidon hoitopäivien ensisijaisena syynä on covid-19. Tampereen oma arvio taas perustui Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tilastoihin koronapotilaiden vuorokausista erikoissairaanhoidossa ja tehohoidossa.
Marinin hallitus sitoutui jo pandemian alkuvaiheessa korvaamaan koronaan liittyvät välittömät kustannukset kunnille. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan valtio on kahtena edellisenä vuotena tukenut kuntia yhteensä noin viidellä miljardilla eurolla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.