Lääkkeiden saatavuushäiriöilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna verrattuna edelliseen. Viime vuonna ilmoituksia tehtiin 2 335, kun toissa vuonna niitä oli 1 710, kertoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.
Yksikön päällikkö Timo Mauriala sanoo tiedotteessa, että ilmoitusten lisääntymisestä huolimatta lääkkeiden saatavuus ei ole merkittävästi heikentynyt.
Yleensä saatavuushäiriöt eivät näy lääkkeiden käyttäjille tai lääkettä määränneille lääkäreille. Valtaosa puutteista on tilapäisiä tai hoituu apteekissa korvaavilla lääkevalmisteilla tai rinnakkaislääkkeillä.
Poikkeuksen tekevät sellaiset lääkkeet, joiden saatavuushäiriöstä ei lääkeyritys ole ilmoittanut etukäteen. Myös lääkkeen äkillinen ja ennakoimaton menekki näkyy kuluttajalle hyllyjen tyhjentymisellä.
– Esimerkiksi joditablettien äkilliset kysyntäpiikit aiheuttivat hetkellisiä saatavuuskatkoksia vuoden 2022 aikana, Mauriala kertoo.
Eniten häiriöitä kipu- ja psyykenlääkkeissä
Saatavuushäiriöiden taustalla on useimmiten ongelmat tuotannossa, kuten laatu- tai kapasiteettiongelmat. Taustalla voi olla myös kaupallisia syitä.
Viime vuoden saatavuushäiriöiden määrä vastaa noin viittä prosenttia kaikista Suomessa kaupan olevista lääkepakkauksista.
Suurin osa viime vuonna ilmoitetuista saatavuushäiriöistä liittyi hermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin, kuten kipu- ja psyykenlääkkeisiin. Seuraavaksi eniten ilmoituksia tehtiin sydän- ja verisuonilääkkeistä sekä ruuansulatuselinten sairauksien ja aineenvaihduntasairauksien lääkkeistä.
Saatavuushäiriöiden määrän kasvu on havaittu myös muissa EU-maissa ja maailmanlaajuisesti. Ongelmaa yritetään suitsia EU:n yhteisellä hankkeella, jossa Fimea on mukana.