Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tom Cruise pelasti elokuvateatterit – Hollywood kipuilee suoratoiston kanssa, ja se näkyi lippuluukulla myös Suomessa

Hollywood-elokuvissa oli viime vuonna vain muutama kassamagneetti. Siitä kärsi koko suomalainen elokuvateatteribisnes.

Tom Cruise
Tom Cruise oli elokuvateatterien pyörittäjien sankari vuonna 2022. Kuva: CLEMENS BILAN / EPA-EFE / AOP
  • Jonni Aromaa

Elokuvateatterien pyörittäjillä on todennäköisesti hymy herkässä, kun puhe kääntyy Tom Cruiseen. Top Gun: Maverick oli vuoden menestynein elokuva koko maailmassa, ja saavutukseen tarvittiin myös pienen Suomen elokuvissakävijät.

1980-luvulla julkaistun elokuvan jatko-osaa kävi Suomessa katsomassa lähes 440 000 ihmistä. Se oli kirkkaasti vuoden 2022 katsotuin elokuva.

Elokuvateattereita sekä elokuvien maahantuojia ja levittäjiä edustavassa keskusjärjestössä hyristään tyytyväisinä.

– Tässä on pakko sanoa varmaan koko elokuva-alan puolesta, että se oli ainoastaan Tom Cruisen ansiota, ettei elokuva mennyt suoraan muihin palveluihin, toimitusjohtaja Tero Koistinen Suomen filmikamarista iloitsee.

Muilla palveluilla Koistinen viittaa suoratoistopalveluihin.

Hän kuvailee Cruisea teatterielämyksen ja elokuvateatterielokuvan asianajajaksi.

– Siitä on kiitelty Tom Cruisea paljon. Ja tullaan kiittämään, että saatiin siitä elokuvasta teattereissa kaikki irti näinä vaikeina aikoina.

Elokuvateatterin pyörittäjät odottavat yhä kateissa olevia asiakkaitaan.

Ennen koronapandemiaa elokuvissa käytiin 8,4 miljoonaa kertaa vuonna 2019, mutta viime vuonna kävijöitä oli 5,8 miljoonaa.

Yli kaksi ja puoli miljoonaa katsojaa vähemmän.

Hollywood-elokuva ei vetänyt entiseen malliin Suomessa vuonna 2022.

Hollywood sakkasi

Tom Cruisen ja Top Gun -elokuvan jatko-osan maailmanlaajuisesta menestyksestä huolimatta Hollywood-elokuvalla ei mennyt hyvin vuonna 2022. Ei ainakaan Suomessa.

Yli 300 000 katsojan elokuvia oli vain kaksi: Top Gunin jatko-osan lisäksi Minions-hahmoihin perustuva animaatioelokuva Kätyrit: Grun tarina. Se on poikkeuksellisen vähän.

– Hollywood-elokuva petti meillä ja kaikkialla muuallakin, koska tuotantoja oli jo vähennetty korona-aikana. Se vaikutti elokuvien laatuun ja määrään, Koistinen Filmikamarista sanoo.

Mitä enemmän markkinoilla on isoja yleisöjä tavoittelevia elokuvia, sitä suuremmalla todennäköisyydellä haaviin jää myös enemmän katsojia.

Maailmalla isoista elokuvista puhutaan box office -hitteinä, kassamagneetteina. Suomessa sillä tarkoitetaan elokuvaa, joka kerää yli 300 000 kävijää.

– Meillä on normaalisti paljon enemmän sellaisia isoja yleisöjä tavoittelevia potentiaalisia hittielokuvia, Koistinen sanoo.

Hollywood-elokuvien määrän väheneminen teattereissa johtuu osin myös suoratoistopalveluista. Esimerkiksi Disney lanseerasi koronarajoitusten aikana oman suoratoistopalvelun.

– Sinne pistettiin myös aika lailla paukkuja, ja palveluissa julkaistiin juuri näitä isoja tuotantoja, Koistinen summaa.

Hän uskoo, että Hollywood-studioiden kokeilut suoratoistopalvelujen suhteen on tehty. Studiot polttivat kokeiluissa miljoonia dollareita.

– Kyllä siitä tuli varmasti iso lasku. Suoratoistopalveluissa meni sellaisia elokuvia, joilla olisi tehty normaalioloissa todella paljon rahaa.

Käynnissä iso myllerrys

Elokuvakriitikko ja tietokirjailija Kalle Kinnunen on seurannut vuosia elokuva-alaa. Hollywoodissa on hänen mukaansa ollut jo pitempään suuntauksena tehdä yhä isompia elokuvia, mutta hieman vähemmän.

– Supersankarielokuvat olivat vahvasti edustettuina tämän vuoden elokuvissa. Mutta juuri niiden joukossa ei ollut kovin montaa isoa hittiä. Ja juuri näissä elokuvissa ne suurimmat hitit normaalisti ovat, Kinnunen sanoo.

Hän puhuu Koistisen tavoin suoratoistopalvelujen kielteisestä merkityksestä elokuvateattereille.

Elokuvakriitikko Kalle Kinnunen katsoo kameraan lähikuvassa.
Elokuvakriitikko Kalle Kinnunen uskoo, että Pixarin animaatiot olisivat voineet tuoda satoja tuhansia katsojia elokuvateattereihin Suomessa, mutta elokuvat julkaistiin suoratoistopalvelussa. Kuva: Terhi Liimu / Yle

– Esimerkiksi Disney laittoi leffoja suoraan suoratoistoon, ja jotkut muutkin ovat ohittaneet elokuvateatterit sellaisilla elokuvilla, jotka olisivat saaneet varmasti ihan hyvin tai jopa merkittävästi katsojia leffateattereissa myös Suomessa, Kinnunen sanoo.

Hän nostaa esimerkiksi Disneyn Pixar-animaatiot, jotka julkaistiin suoraan Disneyn suoratoistopalvelussa.

– Ne ovat olleet parhaimmillaan todella isoja menestyksiä sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa. Siinä elokuvateatterit ovat saattaneet menettää satoja tuhansia katsojia Suomessa.

Black Panther ei kiinnostanut Suomessa

Hollywood-elokuva voi jäädä muiden elokuvien jalkoihin myös kulttuurisista syistä. Tästä Black Panther elokuvan jatko-osa Black Panther: Wakanda Forever on hyvä esimerkki. Elokuva oli maailmalla megahitti, mutta Suomessa se ylsi hädin tuskin 20 katsotuimman elokuvan listalle vuonna 2022. Katsojia oli noin 85 000.

– Kyseinen Marvel-elokuva ponnistaa sellaisesta kulttuuripiiristä, joka ei ehkä soita Suomessa suuremman yleisön kelloja, Kinnunen sanoo.

Närbild på en svartklädd, allvarlig och bestämd Ramonda (Angela Bassett) som står på en strand och ser ut över havet.
Angela Basset elokuvassa Black Panther: Wakanda Forever. Elokuva menestyi erinomaisesti maailmalla, mutta Suomessa se ei kiinnostanut suurta yleisöä. Kuva: © 2022 MARVEL

Hän nostaa vielä yhden ehkä hieman yllättävän selityksen heikkoon elokuvavuoteen: elokuvien trailerit. Mitä vähemmän katsojia teattereissa käy, sitä harvempi näkee tulevien elokuvien mainospätkiä.

– Sitä ei tule edes ajatelleeksi, kuinka tärkeä osa elokuvien markkinointia trailerit ovat. Eli leffateatterit ovat erittäin tärkeä elokuvien markkinointikanava, Kinnunen toteaa.

Elokuvan tulevaisuus on Kinnusen mukaan yhä auki. Isot elokuvastudiot ovat jo pyörtäneet päätöksiään laittaa elokuva hyvin pian teatterilevityksestä suoratoistoon.

– Elokuvateatterissa tehdään kuitenkin se isoin bisnes ennen kaikkea niillä isoilla elokuvilla. Luulen, että näemme tämän ison myllerryksen todellisen lopputuloksen muutaman vuoden kuluttua, Kinnunen sanoo.

Top Gunin vuosia odotettu jatko-osa sai Cannesissa haltioituneen vastaanoton, mutta hävittäjäesitys järkytti ukrainalaisia elokuvantekijöitä