Dinosaurusten sukuun on kirjattu jo yli tuhat lajia, ja luku täydentyy yhdellä noin joka kymmenes päivä. Fossiilien etsijöiltä ja tutkijoilta eivät silti ole työt loppumassa, sillä maapallolla on arvioitu eläneen kaikkiaan jopa 160 000 dinosauruslajia.
Se on suoraviivaista matematiikkaa, joka perustuu kahteen lukuun: laskelmaan lajien määrästä juuri ennen dinosaurusten sukupuuttoa ja niiden yli 165 miljoonan vuoden mittaiseen aikakauteen.
Mitään läheskään varmaa kokonaislukua ei pysty kukaan nyt ja tuskin koskaan esittämään, ja jo tunnettujenkin lajien määrä riippuu siitä, keneltä kysyy. Paleontologit eivät suinkaan ole yksimielisiä siitä, milloin löytö on riittävän erilainen ollakseen uusi laji.
Viime vuonna keskustelua herätti hypoteesi, jonka mukaan jotkin Tyrannosaurus rex -löydöt ovatkin jotakin toista tai peräti kahta muuta lajia. Evolutionary Biology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ”kuninkaalla” oli kaksi serkkua: T. regina, ”kuningatar”, ja T. imperator, ”imperiumin hallitsija”.
Tähän tulokseen kolme yhdysvaltalaistutkijaa tulivat vertailtuaan tyrannosauruslöytöjen reisiluiden kokoa ja alaleukojen etuhampaiden määrää sekä löytöjen ikähaarukkaa.
Tiedeyhteisö jäi kaipaamaan tyrannosaurusserkuksista lisää todisteita. Vielä paljon enemmän perusteita vaadittaneen uunituoreen hätkähdyttävän hypoteesin esittäjältä.
Yhdysvaltalaisen Vanderbildtin yliopiston neurotutkijan Suzana Herculano-Houzelin laskeman mukaan T. rexin aivoissa oli yhtä paljon hermosoluja kuin tämän päivän paviaaneilla.
Aivokapasiteettia oli kylliksi jopa työkalujen käyttämiseen, Herculano-Houzel räväyttää. Paviaanien on havaittu takovan kovakuorisia hedelmiä kivenmurikoilla ja tonkivan termiittejä pesästä puutikulla.
Herculano-Houzel sanoo Journal of Comparative Neurology -lehdessä julkaistussa artikkelissaan, että T. rexillä riitti älyä myös oppimansa tiedon siirtämiseen seuraavalle sukupolvelle.
Suoraa näyttöä T. rexin aivojen neuronien määrästä ei ole. Muutamia dinosaurusten aivojen fossiileja on löytynyt, mutta T. rex -kallojen sisältä ei. Herculano-Houzel tuli tulokseensa suhteuttamalla kivettyneitä aivokoppia nykysukulaisten eli lintujen päihin.
Tiedeyhteisön ensikommentit ovat vähintäänkin epäileviä, vaikka kuva T.rexistä onkin viime aikoina ollut muuttumaan päin. Yksinäiseksi saalistajaksi oletettu peto on uusissa tutkimuksissa päätelty sosiaaliseksi eläimeksi, joka metsästi laumassa ja jonka urokset vartioivat kuoriutumattomia munia.
Jos T. rexit saalistivat ryhminä, ehkä niillä oli myös sosiaalista kommunikaatiota, sanoo Herculano-Houzel. Ellei tutkijoilla ole syytä olettaa sellaista, he eivät myöskään etsi todisteita, hän tuumii.
Yksi dinosauruksia koskeva arvoitus on vaivannut tutkijoita kauan: Miten maailman kaikkien aikojen painavimpien maaeläinten sauropodien luut kestivät kävelemisen aiheuttaman rasituksen murtumatta?
Science Advances -lehdessä julkaistun biomekaniikkaan ja 3D-mallintamiseen perustuvan australialaistutkimuksen mukaan sauropodit kykenivät kannattelemaan valtavaa painoaan, koska niiden kantapäiden alla oli paksulti pehmeää kudosta, varsinkin takajaloissa.
Evoluution tuottama iskunvaimennin mahdollisti sauropodilajien kehittymisen yhä suuremmiksi ja menestymisen maan päällä yli sata miljoonaa vuotta, tutkijat päättelivät.
Biomekaniikka avaa uusia mahdollisuuksia selvittää muidenkin sukupuuttoon kuolleiden lajien kehittymistä ja elämää. Biomekaniikassa tutkitaan biologisia järjestelmiä ja niihin vaikuttavia sisäisiä ja ulkoisia voimia insinööritieteiden tavoilla.
Dinosaurukset hallitsivat pitkään kuivaa maata. Miksi yhdestäkään ei rakenteensa perusteella ollut kunnolla uimariksi? Tämäkin kysymys on vaivannut tutkijoita pitkään. Vastaus osoittautui samaksi kuin paleontologiassa usein: olihan niistä, löytöjä vain on uupunut. Nyt sellainen on saatu.
Mongoliasta löytynyt 150 miljoonaa vuotta sitten elänyt otus näytti lähinnä linnulta mutta kuului raptorien heimoon. Eteläkorealaisen Soulin yliopiston paleontologi Sungjin Lee kuvailee sen ulkonäköä ”liitukautiseksi merimetsoksi”, mutta vedessä se otti vauhtia eturaajoilla kuten pingviini.
Communications Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa esitelty Natovenator polydontus eli puolittain maalla ja puolittain vedessä. Se pyydysti kaloja ja muuta liukasta ja kiemurtelevaa saalista terävillä hampaillaan ja pitkällä leuallaan, tutkimuksessa päätellään.
Laji tulkittiin uimariksi ennen muuta kylkiluidensa vuoksi. Ne taipuivat taaksepäin kuten nykyisillä taitavilla sukeltajilla pingviineillä ja ruokeilla.
Rakenne mahdollisti sulavan sukeltelun liitukauden järvissä ja joissa, ei vain kahlailun, josta kyllä on todisteita monistakin dinosauruslajeista eri puolilta maailmaa eri aikoina. Natovenatorin luiden ja hampaiden geokemiallisten analyysien toivotaan varmistavan ruokavalion vedellisyyden.
Anatomiset ja biomekaaniset tutkimukset kasvattavat jatkossa uimaridinosaurusten joukkoa, uskovat ensimmäisen löydön tekijät.
Pieniin dinosauruksiin kuulunut Microraptor zhaoianus sai 120 miljoonaa vuotta sitten saalikseen nisäkkään jalan mutta ei ehtinyt ennen kuolemaansa aivan sulatella ateriaansa, kertoo yksi tuore tutkimus.
Dinosauruksen mahasta ei ole koskaan ennen löytynyt jäänteitä nisäkkäästä. Suorat todisteet dinosaurusten ruokavalioista eivät ylipäätään ole tuiki tavallisia.
Nykyisen Kiinan alueella elänyt saalistaja oli pieni ja saalis vielä pienempi, Microraptor zhaoianus noin variksen kokoinen ja nisäkäs nykyhiiren kokoluokkaa.
Microraptor zhaoianuksen raajoissa oli pitkät höyhenet. Niiden avulla se todennäköisesti liiteli puusta puuhun jahdatessaan riistaa. Nisäkäs sen sijaan oli luidensa perusteella maaeläin, mikä tekee siitä hieman yllättävää saalista puissa viihtyneelle dinosaurukselle.
Microraptor-lajeilla näyttää olleen laaja ruokavalio. Aiemmissa tutkimuksissa niiden syöminä on löydetty lintu, lisko ja kala. Nisäkäs saattoi myös olla jo raato, jolta Microraptor zhaoianus nappasi jalan, Journal of Vertebrate Paleontology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvellaan.
Vaikka kovan kohtalon kokenut pikkuotus ei ollut meihin ihmisiin johtaneen nisäkäslinjan jäsen, on jännittävää ajatella, miten muinaisia sukulaisiamme päätyi dinosaurusten aterioiksi, sanoo kansainvälistä tutkimusta johtanut Lontoon Queen Maryn yliopiston paleontologi David Hone.
Kuuntele Areenasta kymmenen podcastia dinosauruksista:
