Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

22-Pistepirkon PK Keränen halusi kokeilla jotain uutta: Syntyi särökitaran ja vähärivisen haitarin omintakeinen duo

PK Keräsen lauluja ei helposti yhdistä kansanmusiikkiin. Leija Lautamajan kanssa niihin löytyi kuitenkin uusia sävyjä.

PK Keräsen ja Leija Lautamajan duo yhdistelee rockia ja folkmusiikkia.
  • Markku Sandell

Rockia ja kansanmusiikkia persoonallisesti yhdistelevä The Moontwins tähtää maailmalle – kuten 22-Pistepirkkokin.

Yhtye syntyi, kun pirkkojen PK Keränen alkoi miettiä soittamista haitaristin kanssa ja kehittää omaa soolosointiaan omanlaisekseen. Hän kyseli Kimmo Pohjoselta hyvän soittajan perään. Tämä sanoi tietävänsä yhden: Leija Lautamaja – soita sille!

Muutaman kuukauden tuumailun jälkeen Keränen soitti Leijalle, joka muitta mutkitta lupasi lähteä kokeilemaan yhteistä soittosessiota. Homma lähti heti hyvin raiteille ja viime syksynä duo keikkaili jo 20 keikan kiertueen Norjassa.

Kitaristi ja haitarinsoittaja soittavat ruotsinlaivalla.
Folklandia-risteilyn keikka sai PK Keräsen jännittämään. Kuva: Markku Sandell / Yle

He miettivät, miksi soittaminen yhdessä on niin helppoa.

– Leija on ikänsä soitanut kansanmusiikkia ja tavallaan se on samalla lailla alempia taiteita kuin rock. Perusidea on se, että kokoonnutaan johonkin paikkaan, soitetaan yhdessä yksinkertaisia kappaleita ja seurataan mielellään toista. Ihan sama homma, jihuu! hihkuu PK Keränen.

Sukupolvien kuilu näkyy ehkä enemmän sävellystyössä, kun kumpikin on kuunnellut varsin erilaista musiikkia. Leija sanoo yhteisen kemian löytyneen heti alussa ja kiteytyneen keikkojen myötä.

– Ei siinä kauaa joutunut haeskelemaan. Heti ekan kerran jälkeen, kun soiteltiin, niin todettiin ettei tässä ole mitään ongelmaa.

Joka keikka jännittää

Väkeä kuhiseva, täynnä oleva ruotsinlaiva on aina miljöönä omanlaisensa, mutta Folklandia-risteily luo silti erityistunnelman. Vuoden alussa järjestettävä kansanmusiikki ja -tanssiristeily toi tälläkin kertaa Baltic Princess -aluksen täpötäyteen soittajia ja tanssijoita sekä aiheesta innostunut yleisöä.

Konserttipaikat eivät välttämättä ole laivalla aina otollisempia ja nytkin pienehköön Sea Pubiin oli ahtautunut väkeä jo ennen The Moontwinsin esiintymistä melkein liikaa.

PK Keränen virittelee kitaransa saundit kuntoon ja keikka alkaa yhdessä Leija Lautamajan ja kolmirivisen haitarin kanssa.

Keränen ilmoittaa yleisölle olevansa aivan kakkajäykkänä jännityksestä, kun kuulijakunta on hieman erilaista. Hän myöntää jännittävänsä aina vaikka takana on tuhansia iltoja yleisön edessä.

– Tämä oli eka keikka Folklandialla ja mietin, miten meidän räminä tänne mahtuu. Mutta hyvin se mahtui.

Kitaristi ja haitarinsoittaja ovat keikalla ruotsinlaivan pubissa.
Pieni esiintymislava oli rakennettu laivan pubin kulmaan. Kuva: Markku Sandell / Yle

Balladit ja ränttätänttärokit upposivat yleisöön ja paikalla tuntui olevan biisit tuntevia kuulijoita enemmänkin. Keikkasetissä oli Keräsen soololevyiltä poimittuja kappaleita, joita duo oli sovittanut uudelleen.

Sähkökitaran, haitarin sekä Keräsen ja Lautamajan laulu loivat yhdessä hyvän meiningin.

Luontevaa soitantaa

Leija opetteli aluksi PK:n ensimmäiselle soololevylle tekemät kappaleet. Crossover rockin ja kansanmusiikin kanssa syntyi siinä ja he päättivät opetella biisit paremmin ja tehdä niitä lisää.

– Yhdessäsoittaminen on hämmentävän luontevaa ja helppoa, PK toteaa.

Sähkökitaran ja kolmirivisen haitarin yhdistelmä miellytti myös Leijaa, joka on kansanmusiikin tekijöiden tapaan soittanut monessa kokoonpanossa.

– Suosikkijuttuni on soittaa haitaria jonkin kielisoittimen kuten mandoliinin tai kitaran kanssa. Tässä on kaikkea, kun PK:n kitarasaundit on niin huiput aina, kun ne pärähtää. Niin olen vaan, ettei ole väliä. Soitetaan mitä vaan.

The Moontwin duon osapuolten taustat täydentävät toisiaan, sillä Keränen on pitkän linjan rockmies, jonka Utajärvi–Muhos-akselilta maailmalle ponnistanut 22-Pistepirkko voitti rockin sm-kisat jo vuonna 1982. Uraan mahtuu kulttimainetta koti- ja ulkomailla.

Leija Lautamajan isä sattui olemaan vuonna 1982 myös samoissa rockin sm-kisoissa, mutta tunnetaan nykyään paremmin kansanmusiikista esimerksi Bill Hota -yhtyeestä.

Maaginen tunnelma keikoilla

Leija kuuluu uuteen kansanmuusikoiden sukupolveen, joka on kouluttautunut Sibelius Akatemiassa eikä ole enää mikään itseoppinut pelimanni, vaikka juuret ovatkin vahvasti eteläpohjalaisessa kansanmusiikissa.

Heidän esiintymisiään on aiemmin luonnehdittu sellaisiksi, että The Moontwins luo keikoilla ympärilleen vuoroin riehakkaan, vuoroin maagisen tunnelman, mikä imaisee kuulijan sisälleen.

Musiikki vaihtelee taidokkaasti pehmeistä ja herkistä akustisista soinnuista voimakkaaseen ja värähtelevään rämärockiin ja takaisin vieden kuulijan tunnetilasta toiseen.

Kitaristi ja haitarinsoittaja soittavat ruotsinlaivalla.
The Moontwinsin musiikki vaihtelee rockista herkkiin balladeihin. Kuva: Markku Sandell / Yle

Folklandian keikan jälkeen voi allekirjoittaa tämän ja PK Keräsen mukaan matka jatkuu.

– Ammatillinen tavoite tämän duon kanssa on sama kuin Pirkkojen kanssa. Me tulemme soittamaan myös muissa maissa kuin Suomessa. Se on ihan päivänselvä tavoite. Aika näyttää miten toteutuu.

Maailmalle meno ei nykykansanmuusikoille ole mikään uusi juttu, sillä he kiertävät soittamassa milloin missäkin maassa. Leijalla ei ole mitään vastaan, jos keikkakalenteriin ilmestyy Amerikan-kiertue.

– Kyllä se passaa, jos vaan viisumit saadaan kuntoon.