Viikonloppuna Mikkelissä Työväen näyttämöpäivien yleisöäänestyksen voitti jyväskyläläinen Ad Astra -teatteri esityksellä Pasi was here.
Voittajaryhmä sai kotiinviemisiksi perinteisen kiertopalkintotuolin.
Harrastajateatteritapahtuman tuottaja Minttu Tamski kertoo Ad Astran esityksen olevan mustaa huumoria.
– Tarina alkaa itsemurhakohtauksesta, ja sitä kelaa kääritään auki, Tamski sanoo.
Näyttämöpäivät tiedottaa ylittäneensä taakse jääneenä viikonloppuna oman katsojatavoitteensa. Lippuja myytiin noin 2 900, kun saatavilla oli noin 3 300.
Festivaalilla oli mukana kymmenen harrastajateatteriryhmää.
Ensi vuonna TNP palaa
Tapahtuman tulevaisuus ja taloudellinen tilanne ovat olleet tapetilla. Tuottaja Minttu Tamski kertoo festivaalin jatkuvan.
– Huhut kumpuavat varmasti siitä, että rahoitus on ollut vaakalaudalla ja Taiteen edistämiskeskus lopetti rahoituksemme, Tamski sanoo.
Työväen Näyttämöpäivät ajautui viime vuonna hankalaan tilanteeseen, kun Taiteen edistämiskeskus Taike ei myöntänyt enää järjestämiseen avustusta. Koronavuosien aikana tapahtumaa taas ei voitu järjestää, minkä vuoksi lipputulotkin jäivät saamatta.
Rahoituksen heikkenemisen takia tapahtuman budjettia on jouduttu laskemaan 130 000 eurosta 95 000 euroon.
Tapahtuma on saanut uuden rahoittajan Riihi-säätiöstä vuoteen 2026 asti. Tänä vuonna tapahtuman sai avustusta myös Suomen Kulttuurirahastolta.
Työväen näyttämöpäivien suurimpia tukijoita ovat Mikkelin kaupunki ja Osuuskauppa Suur-Savo.