Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Poriin haetaan Kalevan kisoja

Yleisurheilun vuotuinen suurtapahtuma haluttaisiin pitää Porin stadionilla joko vuonna 2026 tai 2027.

Porin stadionilla yleisurheilukipailut.
Kalevan kisat järjestettiin Porin stadionilla viimeksi vuonna 2015. Kuva: Tapio Pukkila / Yle
  • Tapio Pukkila

Poriin haetaan Kalevan kisoja.

Kisahakemuksen Suomen Urheiluliitolle jättävät yhdessä kolme seuraa eli Porin Yleisurheilu, Noormarkun Nopsa ja Nakkilan Vire. Sama kolmikko järjesti Kalevan kisat Porissa vuonna 2015.

Viimeksi Porin Kalevan kisoista kertyi seuroille voittoa yli 200 000 euroa. Lisäksi järjestäjät laskivat, että kisojen talousvaikutus Porin talousalueelle oli yli kaksi miljoonaa euroa.

Porin Yleisurheilun puheenjohtaja Kai Koski sanoo, että Porissa on edelleen hyvät olosuhteet järjestää Kalevan kisat.

– Stadion ympäristöineen on kuin luotu tällaisia isoja kisoja varten.

Suomen Urheiluliitto päättää asiasta kevään aikana. Kisoille haetaan vielä Porin kaupungilta runsaan 100 000 euron takausta.

Näin Porin Yleisurheilun puheenjohtaja Kai Koski perustelee hakemusta

Tänä vuonna yleisurheilun Suomen mestaruuksista kilpaillaan Lahdessa. Seuraavat kisapaikat on myös päätetty: Vaasassa kisataan vuonna 2024 ja Espoossa 2025.

Porissa Kalevan kisat on järjestetty aiemmin viisi kertaa: 1953, 1967, 1983, 2005 ja 2015.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta