Suomalaiset pelastajat ovat Turkin maanjäristysalueella omavaraisia majoituksen, sähkön ja lämmön suhteen liittyessään osaksi kansainvälisiä pelastusjoukkoja.
Turkki esitti maanantain vastaisena yönä tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen pelastustoimen avunpyynnön EU:lle ja Suomi vastasi siihen pikaisesti.
Pelastusyksikkö lähti matkaan Kuopiosta viime yönä ja kohti Turkkia lentäen Helsinki-Vantaalta tänään tiistaina.
Finn Rescue Teamiksi nimetyn ryhmän työnantaja on Pelastusopisto. Operaation päällikkönä on Jari Korpela.
– Vuorokausi on ollut kiireinen, mutta nyt helpottaa, kun työnantajakuviot on hoidettu ja saamme yksikön matkaan.
Ryhmä varautunut olemaan matkalla pari-kolme viikkoa
Maanjäristysalueelle valittiin Suomesta mm. sortuma-asiantuntija ja tietoliikenneosaajia sekä näille tukiryhmä. Kaikki tarvittava kalusto otetaan mukaan Suomesta. Tukikohta voidaan pystyttää alueelle, vaikka sieltä olisi tuhoutunut kaikki infra.
– Kuopiossa on kansainvälisen pelastustoiminnan varasto. Pystymme yleensä lähettämään yksikön matkaan muutamassa tunnissa, kertoo Korpela.
Pelastusyksikkö pakattiin matkaan Kuopiossa viime yönä ja se kuljetettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle odottamaan lähtölupaa.
– Nopeus ja koordinointi ovat tässä avainsanoja, että kaikki sujuu. Seitsemän hengen ryhmä on varautunut olemaan paikan päällä 2–3 viikkoa, kertoo Korpela.