Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

SDP:n Matias Mäkynen kokoomuksen vaaliohjelmasta: ”Hyvinvointia harvoille ja kurjuutta kaikille muille”

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen korostaa, että ylimitoitetut leikkaukset johtavat työttömyyden nousuun, kasvun tyrehtymiseen ja sitä kautta valtion velkaantumisen lisääntymiseen.

SDP kertoi talouspoliittisista linjauksistaan puoluetoimistollaan Helsingissä.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen moittii kokoomuksen politiikan jakavan veronkevennyksiä erityisesti hyvätuloisille ja leikkaavan kaikilta muilta. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Pekka Kinnunen

Syvät talouspoliittiset erimielisyydet estivät SDP:n ja kokoomuksen hallitusyhteistyön huhtikuun 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

Neljän oppositiovuoden aikana kokoomuksen politiikan kärki on kohdistunut demarijohtoisen hallituksen talouspolitiikkaan. Vaalitaistelussa erilaiset näkemykset iskevät jälleen yhteen.

Kokoomuksen tiistaina 7. helmikuuta julkaistua vaaliohjelmaa kommentoinut SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kummastelee kokoomusjohtaja Petteri Orpon puheita, joiden mukaan kokoomuksen tavoitteena on pelastaa pohjoismainen hyvinvointivaltio ja luoda kasvun kaava.

Mäkysen mielestä Orpon puheet ovat valtavassa ristiriidassa kokoomuksen vaaliohjelman esitysten kanssa.

– Tällä hetkellä tiedämme, että kokoomuksen kasvun kaava tarkoittaisi ansioturvan leikkauksia palkansaajille, indeksijäädytyksiä eläkkeisiin ja leikkauksia asumistukeen. Opintotukeenkin kokoomus esittää heikennyksiä, Mäkynen toteaa.

Mäkynen hämmästelee, eikö kokoomuksessa ole vieläkään opittu, ettei kasvua luoda kurjistamalla ja ostovoimaa heikentämällä.

– Kun tähän kokonaisuuteen lisätään erityisesti hyvätuloisia hyödyttävä miljardin veronkevennys ei ole vaikea arvata kenelle kokoomus on rakentamassa hyvinvointia ja kenet se unohtaa. Olisi rehellistä myöntää, että kokoomuksen hyvinvointivaltio ei ole tarkoitettu kaikille, Mäkynen moittii.

Kokoomuksen talouspoliittisen ohjelman valmistelua johtanut kansanedustaja Matias Marttinen tyrmää Mäkysen väitteet. Marttisen mukaan kokoomus ei ole esittänyt indeksijäädytyksiä eläkkeisiin tai heikennyksiä opintotukeen.

– Kritisoida saa ja pitää, jotta puolueiden väliset erot tulevat esiin vaalien alla. Tällaisina aikoina toivoisin kuitenkin faktoissa pysymistä. Puolustan selkä suorana esityksiämme ja käyn niistä mielelläni debattia, Marttinen sanoo.

Sanna Marinin (sd.) hallituksessa perhe- ja peruspalveluministerinä viime vuonna toiminut kansanedustaja Aki Lindén (sd.) moittii kokoomuksen sosiaali- ja terveyspoliittisia linjauksia.

– Kokoomus vaatii julkisen sektorin kutistamista. Julkiseen sektoriin lasketaan kuuluvaksi myös julkisesti rahoitetut yksityisiltä ostetut palvelut. Tällaisen linjan toteuttaminen heikentäisi palveluja ja hyvinvointia. SDP puolestaan haluaa kehittää, parantaa ja lisätä julkisia terveys- ja sosiaalipalveluita, Lindén kuvaa SDP:n ja kokoomuksen sote-politiikan eroja.

Lisäys klo 7.2.2023 klo 18.00 Artikkeliin on lisätty kokoomuksen kansanedustajan Matias Marttisen kommentit Mäkysen väitteisiin.

Voit keskustella tästä artikkelista 8.2.2023 kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

Kokoomus lupaa lopettaa Suomen velkaantumisen ja laskea veroastetta – puolue julkaisi eduskuntavaaliohjelmansa

Sanna Marin väläytti Suomeen yhden puolueen vähemmistöhallitusta

SDP:n pitää muuttaa ”radikaalisti” esityksiään, jotta se mahtuisi hallitukseen kokoomuksen kanssa, sanoo Kai Mykkänen