Pohjoissavolainen luokanopettaja julkaisi henkilökohtaisella ja yrityksensä sosiaalisen median tileillä julkisia julkaisuja, jotka käsittelivät sovelluksen käyttämistä opetuksessa. Julkaisuissa kuvattiin, minkälainen oppilaiden kuntotaso on. Oppilaiden kasvot eivät näkyneet henkilökohtaisilla sosiaalisen median tileillä.
Lisäksi luokanopettaja käytti liikunnan opetuksessa yrityksensä sovellusta ja aineistoa. Hän keräsi oppilaiden tietoja ylös ja tallensi tallensi niitä yrityksen tietokantaan ilman oppilaiden huoltajien suostumusta.
Opettaja sai Itä-Suomen aluehallintovirastolta joulukuussa huomautuksen oppilaiden salassapitovelvoitteen loukkaamisesta sekä epäasianmukaisista opetusjärjestelyistä liikunnan opetuksessa. Yle on nähnyt viime joulukuussa annetun päätöksen ja sen perustelut.
Asiasta on aluehallintovirastossa vireillä lisäksi kuntakantelu, jossa selvitetään, onko opettaja toiminut koulun liikunta- ja välitunneilla ilman sivutoimilupaa.
Kantelija: Vanhempia tiedotettiin lupalapulla
Aluehallintovirastolle kannellut nostaa esiin, että sovellusta on käytetty koulun liikuntatunneilla syksystä 2020 lähtien täysin ilman vanhempien lupaa ja kertomatta asiasta. Suostumus pyydettiin helmikuussa 2022 sen jälkeen, kun lapsen huoltajat huomauttivat asiasta opettajalle. Vanhempia kuitenkin informoitiin toiminnasta kantelijan mukaan lupalapun verran. Kantelijan mukaan opettaja ei antanut avoimesti tietoa asiasta.
Kantelijan mukaan opettaja käytti väärin asemaansa opetustyössä, kun hän toi oman yrityksensä kaupallisen tuotteen liikuntatunneille. Tuloksia voidaan käyttää tuotteen markkinoinnin materiaaliksi. Facebookissa kerrottiin esimerkiksi siitä, kuinka kolmannen luokan tulokset paranivat neljän kuukauden seurannan aikana.
Avi: Lapsilla on oikeus yksityiselämän suojaan
Itä-Suomen aluehallintoviraston ratkaisussa nostetaan esiin, että opettajaa sitovat vaatimukset oppilaiden henkilötietojen salassapidosta ja asianmukaisesta tehtävien hoitamisesta. Opettaja ei saa käsitellä sosiaalisessa mediassa oppilaan tai opetusryhmän asioita niin, että oppilaat voi tunnistaa julkaisuista. Opettaja ei voi esittää oppilaistaan arvostelevia mielipiteitä eikä kertoa oppilaiden ominaisuuksista ja terveydentilasta. Henkilökohtaisia ominaisuuksia kuvaavat tiedot ovat salassa pidettäviä ja niiden kertominen on luvanvaraista.
Lapsilla on oikeus yksityiselämään suojaan. Sen piiriin kuuluvissa tietojen levittämisessä ja julkaisemisessa tulee olla erityisen tarkkana ja noudattaa pidättyvyyttä ja varovaisuutta.
Vaikka sometileillä ei näkynytkään oppilaiden kasvoja, niin julkaistaviin kuviin olisi suhtauduttava varauksella. Myös koulun edustajien on aiheellista miettiä, onko kuvien tai videoiden julkaiseminen tarpeellista.
Aluehallintovirasto kertoo ratkaisussaan, että opettajan on huolehdittava opetuksessa käytettävien sovellusten ja aineiston asianmukaisuudesta opetuksessa.
Lisäksi yrityksen kanssa tehtävästä yhteistyöstä, sen tavoitteista ja käytännön toteutuksesta pitää tiedottaa ajoissa ja selvästi oppilaiden huoltajia. Kaupallisen sovelluksen ja aineiston käyttöön on aina pyydettävä lupa huoltajilta.
Näin rehtori, kunta ja opettaja vastasivat
Tieto oppilaiden kuvista tuli työnantajalle aluehallintoviraston lausunto- ja selvityspyynnön kautta.
Kunnan lausunnon mukaan työnantaja ei tiennyt, että opettaja julkaisi omilla henkilökohtaisilla Facebook- ja Instagram-tileillään oppilaista kuvia ja videoita, joissa kasvot eivät ole nähtävissä.
Kunnan mukaan jokaisen kunnan työntekijän julkaisut sosiaalisessa mediassa perustuvat omaan harkintaan.
Kunnan opetustoimi myös kertoo pyytäneensä keväällä 2022 opettajaa poistamaan sosiaalisesta mediasta kaikki kuvat, joissa esiintyy oppilaita kouluaikana. Kunnan opetustoimi myös esitti, ettei opettaja käytä oppilaista kuvia somessa.
Työnantaja kuitenkin katsoi, ettei työnantajalla ole perusteita pyytää opettajaa poistamaan julkaistua kuvaa, koska kuva ei liittynyt koulutyöhön.
Opetuksen järjestäjän näkökulman mukaan somejulkaisuihin liittyy paljon tulkinnanvaraisuutta.
– Katsomme, että opettajana toimiva viranhaltija ei ole ilmaissut salassapidon piiriin kuuluvaa tietoa tai käsitellyt luottamuksellisia asioita sosiaalisessa mediassa, toteaa kunnan hallinto- ja sivistystoimenjohtaja.
Rehtorin selvityksen mukaan hän ei ole ollut tietoinen opettajan julkaisuista.
Rehtori kertoo keskustelleensa opettajan kanssa sometileihin liittyen.
Opettaja totesi selvityksessään, että hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvia vuosien ajan työstään.
– Kuvia ottaessani olen pääsääntöisesti aina kertonut oppilaille, että olen ajatellut tehdä aiheesta julkaisun sosiaaliseen mediaan. Olen ymmärtänyt, että oppilaat eivät ole tunnistettavissa, mikäli heidän kasvojaan ei näy julkaistuissa kuvissa ja videoissa, opettaja kertoo.
– Mikäli julkaistuissa kuvissa näkyvät kasvot, on lupa julkaisemiseen kysytty, opettaja kertoo Avin päätöksessä.
Opettajan mukaan hän ei kuitenkaan pyytänyt nykyisen luokkansa oppilaiden huoltajilta lupaa luokkaa koskeviin julkaisuihin. Avin mukaan selvityksistä ilmenee, että opettaja poisti viime vuoden kesäkuussa työnantajan kehotuksesta nykyistä luokkaansa koskevat kuvat ja videot henkilökohtaisilta sometileiltään.
Työnantajalla oli tiedossa, että opettaja käytti yrityksensä sovellusta opetuksessaan. Rehtorin mukaan suostumusta tietojen syöttämiseen ei kysytty huoltajilta ja tässä mielessä toimittiin väärin.