Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lemin nuorisoseura on ehdolla vuoden harrastajateatteriksi

Vähän alle 3 000 asukkaan kunnassa on teatteriryhmät lapsille, nuorille ja aikuisille.

Lemin nuorisoseuran puheenjohtaja Jaana Sinkko.
Lemin nuorisoseuran aikuisten ryhmä tuo ensi-iltaan yleensä yhden näytelmän vuodessa. Joskus sama näytelmä on jatkanut toisenkin kauden, kertoo Jaana Sinkko. Kuva: Ville Toijonen / Yle
  • Ilona Pesu

Lemin nuorisoseura on ehdolla vuoden harrastajateatteriksi.

Vuoden harrastajateatterin valitsee Suomen harrastajateatteriliitto, ja valinnan tueksi on parhaillaan käynnissä suuntaa-antava Facebook-äänestys.

Lemin nuorisoseuran puheenjohtaja Jaana Sinkko iloitsee seuransa pääsystä kärkinelikkoon.

– Olemme pieni ja pippurinen kunta, ja tänä vuonna 130 vuotta täyttävässä seurassa on näyttelijäntyöhön pitkät perinteet. On mahtava juttu, että meidät on huomioitu, Sinkko sanoo.

Lemiläisten lisäksi kisassa ovat mukana helsinkiläinen The Finn-Brit Players, hämeenlinnalainen Eräs Teatteri sekä Lahden Lauantainäyttämö.

Kolme teatteriryhmää

Lemin nuorisoseuraan kuuluu noin 120 jäsentä. Teatteriryhmiä on kolme: lasten, nuorten ja aikuisten ryhmät.

– Aikuisten ryhmän Kirkko kiven takana -näytelmää on esitetty viime lokakuusta asti. Nuorten näytelmäryhmältä tulee maaliskuussa ensi-iltaan Elina Kilkun Ei elämää vaan koulua varten -näytelmä, ja lasten teatteriryhmä esittää Prinsessa ja kerjäläistyttö -näytelmän toukokuussa, Sinkko kertoo.

Aikuisten ryhmän Kirkko kiven takana -näytelmä on kertoo ajasta, jolloin Lemin pitäjää tai seurakuntaa ei vielä ollut, mutta lemiläiset halusivat oman kirkon.

– Se ei ollut kivutonta ollenkaan. Tämä pohjautuu historiaan, mutta henkilöiden tekstit ja draama ovat käsikirjoittaja Teemu Salohalmeen kynästä, Jaana Sinkko kertoo.

Kirkko kiven takana -esitykset jatkuvat 26. maaliskuuta asti.

Miten iso työryhmä Kirkko kiven takana -esitykseen tarvittiin – ja mistä lavasteet löytyivät? Kuuntele alta, mitä Jaana Sinkko kertoo Ville Toijosen haastattelussa.

Tarpeistoa kerättiin pitkin kyliä

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.