Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kutsu kotibileisiin levisi somessa: poliisi poisti 70 kuokkavierasta ja varoittaa nyt somekutsujen vaaroista

Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla poliisin tietoon on tullut tapauksia, joissa nuorten kotibileisiin on tullut kutsumattomia vieraita. Tapaukset ovat johtaneet muun muassa epäiltyihin vahingontekoihin ja ryöstöihin.

Poliisin hihamerkki
Sisä-Suomen poliisi muistuttaa nuoria, että sosiaalisessa mediassa yksityisesti tarkoitettu bilekutsu voi lähteä leviämään. Jos juhliin saapuu kutsumattomia henkilöitä aiheuttamaan häiriötä, tilanteesta pitää ilmoittaa hätäkeskukseen. Arkistokuva Kuva: Matias Väänänen / Yle
  • Riina Mäentausta

Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella muun muassa Valkeakoskella, Lempäälässä, Ylöjärvellä ja Jyväskylässä nuoret, noin 15–20-vuotiaat henkilöt ovat kutsuneet sosiaalisen median kautta koteihinsa vieraita, ja kotibileet ovat kirjaimellisesti lähteneet käsistä. Juhlia on ollut viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa.

Sisä-Suomen poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Tuorein tapaus on Jyväskylästä viime viikonlopulta, missä poliisi joutui poistamaan 70 henkilöä kotibileistä. Tapauksen yhteydessä ei kuitenkaan kirjattu rikosilmoituksia.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lassi Suoranta kertoo Yle Jyväskylälle, että ilmiö on kehittynyt lyhyessä ajassa.

– Tapauksia on ilmennyt lyhyen ajan sisällä, minkä vuoksi poliisi on halunnut tiedottaa ihmisiä asiasta. Tapausten yhteydessä on kirjattu rikosilmoituksia muun muassa törkeästä ryöstöstä ja ryöstöstä ja vahingonteosta, hän kertoo.

Juhlien yhteydessä nuorilta epäillään varastetun muun muassa lompakoita ja puhelimia.

Poliisin mukaan bilekutsujien tarkoitus on ollut lähinnä kutsua sosiaalisen median yksityisviesteillä osallistujia juhliin.

Yksityisviestejä on kuitenkin lähetetty edelleen. Kutsut ovat näin lähteneet leviämään nuorten keskuudessa.

Poliisin mukaan muutamissa tapauksissa tämä on johtanut siihen, että pyydettyihin tapahtumiin on tullut kutsumattomia henkilöitä kylään. Joissakin tapauksissa seurauksena on ollut, että tapahtumista on jouduttu kirjaamaan eriasteisia rikosilmoituksia epäillyistä vahingonteoista törkeisiin ryöstöihin saakka.

Rikoskomisario Lassi Suoranta muistuttaa nuoria siitä, että yksityisviesti ei aina ole yksityisviesti, ja niitä voidaan jakaa eteenpäin.

– Kehotamme nuoria ja nuorien vanhempia keskustelemaan siitä, kuinka monta vierasta kotiin saadaan kutsua ja missä rajoissa juhlia kotona voidaan järjestää. Myös kutsussa on hyvä mainita selkeästi, että kutsua ei ole tarkoitettu muulle kuin sen vastaanottajalle eikä sitä saa välittää eteenpäin, Suoranta toteaa.

Poliisi muistuttaa, että yksityisviestinä sosiaalisessa mediassa lähetetty kutsu juhliin voi lähteä leviämään ja tuoda myös kutsumattomia vieraita. Jos tilanne uhkaa lähteä käsistä, on soitettava 112:een.

Artikkelia päivitetty 15:58: lisätty tiedot Jyväskylän viime viikonloppun poliisitehtävästä, Lassi Suorannan kommentti ja esimerkit varastetusta omaisuudesta. Otsikkoa ja ingressiä muutettu.